Elviira, Elvi

MM-kiekko

Valikko

Ei puutu panosta tänäänkään - Leijonat kuivalle maalle tai taas kuilun reunalle

Julkaistu:

Suomi-Sveitsi 20.45
Tänä iltana Suomella on taas supertärkeiden ottelujen sarjassa seuraava osa.
Leijonilla on tilaisuus ottaa vahva askel kohti puolivälierää kukistamalla viime kevään MM-hopeamaa Sveitsi. Voitto nostaisi Leijonat yhdeksään pisteeseen eli sen jälkeen voitto Kazakstanistakin varmistaisi pääsyn puolivälierään. Voitto pitäisi myös toiveet alkulohkon kakkospaikasta visusti hengissä, mikä toisi puolivälierään vastaan ailahtelevan Tshekin tai mahdollisesti jopa Norjan tai Ranskan.

Helpolla Leijonat eivät taatusti voittoa Sveitsistä kairaa. Taistelusta tulee hurja, sillä myös Sveitsi tarvitsee ottelusta ehdottomasti voiton pitääkseen puolivälierätoiveensa elossa. Sveitsi joutui erittäin tukalaan asemaan viime hetken tappiolla Valko-Venäjälle, ja nyt sillä ei ole enää varaa lisätappioihin.

Kuilun reuna ammottaa kuitenkin Leijonillekin, mikäli ottelusta tulee tappio. Se olisi henkisesti äärettömän paha tilanne, kun Suomi ehti juuri saada pään mukavasti pinnalle MM-turnauksen alun kahden shokeeraavan tappion jälkeen.

Sveitsi-tappion jälkeen Leijonien olisi voitettava sekä NHL-miehiä vilisevä USA että sarjapaikkansa puolesta armottomasti taisteleva Kazakstan - ja siitä huolimatta puolivälieriin kopsahtaisi todennäköisesti vastustajaksi kova Kanada tai aina paha Ruotsi.

Eli illalla on edessä klassinen peli, jota kummallakaan ei ole varaa hävitä. Silti toinen maa kokee äärimmäisen pahan kolauksen.

Alkulohko B:

Venäjä 4 4 0 0 0 22- 5 12
Latvia 4 3 0 0 1 16- 14 9
Suomi 4 2 0 0 2 10- 7 6
USA 4 2 0 0 2 15- 15 6
Valko-Venäjä 4 2 0 0 2 9- 12 6
Saksa 4 1 1 0 2 7- 10 5
Sveitsi 4 1 0 0 3 8- 14 3
Kazakstan 4 0 0 1 3 8- 18 1

Seuraavat ottelut:
16. 5. Suomi-Sveitsi, USA-Kazakstan
17. 5. Latvia-Venäjä, Sveitsi-Kazakstan, Valko-Venäjä-Saksa
18. 5. Venäjä-Saksa, USA-Suomi
19. 5. Latvia-Valko-Venäjä, Kazakstan-Suomi
20. 5. Saksa-USA, Venäjä-Valko-Venäjä, Latvia-Sveitsi

Ota kantaa

Miten Leijonien käy Sveitsiä vastaan?

Voittaa 46% Häviää 54%
Ääniä yhteensä 16702
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. 6

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    7. 7

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    8. 8

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    9. 9

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    10. 10

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. Näytä lisää