Leena, Matleena

MM-kiekko

Valikko

Kommentti: Mertarannan pirut muokkaavat koko suomalaista jääkiekkokulttuuria

Julkaistu:

Jääkiekko
Karmeaa. Epätoivoista. Aivan nesteessä. Maalivahdin on kestettävä. Paniikki.

Tällaista on Suomen johtavan jääkiekkoselostajan terminologia usein kolmannessa erässä Leijonien johtaessa otteluaan.

Paraatipelastus. Varsinainen ihmemies. Ilmestyy kuin tyhjästä eteen. Joukkueensa ylivoimainen ykkösnimi.

Noin samainen selostaja kuvailee usein sekä suomalaisten että muunmaalaisten maalivahtipelaamista.

Ja vielä yleiset arviot maaottelujen tuomaritoiminnasta: sikamaista. Aivan suoraan päähän. Rumaa koukkimista. Jalat alta. Eikä käsi nouse mistään.

Kuulostaako tutulta?

Antero Mertaranta on suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa erittäin merkittävä tekijä ja vaikuttaja. Hän on ollut vuodesta 1994 saakka maan suosituimman urheilulajin lippulaivan esitysten sanoittaja. Se antaa hänen mielipiteilleen, taipumuksilleen ja näkemyksilleen vuosittaisen miljoonayleisön. Mertarannan retoriikka jää elämään ja ohjailee yleisön käsityksiä.

Kotimaisen jääkiekkokulttuurin terminologiassa ja ajatusmaailmassa on tiettyjä pinttymiä. Suomi ei osaa voittaa, Suomi panikoi lopussa, maalivahdin täytyy torjua kaikki, maalivahdin jokainen torjunta on huippuvenytys tai paraatipelastus ja erotuomarit ovat lähtökohtaisesti taitamattomia eli useimmiten väärässä. Esimerkiksi. Ja on niitä muitakin.

Moni pinttymä yhdistyy Mertarantaan. Se ei ole sattumaa. Onhan hän ohjannut kotimaista lajiajattelua pian 20 vuoden ajan. Muun muassa suomalainen ei osaa voittaa -myytti on osittain hänen luomuksensa. Me suomalaiset olemme kiistatta henkisesti vahvimmillamme altavastaajina, mutta joukkuepalloiluotteluille on vain tyypillistä, että takaa-ajaja paineistaa lopussa vimmaisesti ja johtava joutuu alakynteen. Niin käy usein riippumatta urheilijoiden kansallisuuksista. Mutta Mertaranta lietsoo kyseisissä tilanteissa Leijonien ympärille paniikkia ja epäjärjestystä.

Myös käsitys maalivahtien valtavasta roolista on ylilyöty. Mertaranta luo otteluista usein toisen joukkueen ja toisen joukkueen maalivahdin välisiä mittelöjä. Maalivahdin asema on nykyjääkiekossa ehdottomasti todella merkittävä, mutta rajansa kaikella. Sama pätee erotuomareihin. Heidän roolinsa on iso ja tasonsa valitettavasti arvokisoissa kirjava, mutta on valheellista rakentaa heidän ympärilleen esimerkiksi kansallisuuteen perustuvia salaliittoteorioita. Virheitä tulee, se on fakta. Mutta toisinaan se on Suomen etu, sekin on fakta.

Toki kulttuuri vaikuttaa kahtaalla. Myös Mertaranta on ehdollistunut siihen ja näkee lajin suomalaisten oppien mukaan. Ja asemansa vuoksi hän taas vahvistaa niitä.

Mertarannan vaikutus saattaa tulla yllätyksenä. Sellaiseen ei kiinnitä huomiota. Se kun on todennäköisesti tahatontakin. Eikä selostajaa tunneta kummoisena pelin tuntijana. Sen hän on myöntänyt itsekin.

Mutta Mertarantaa ei kannata soimata. Viihdyttäjän työ on viihdyttää, ja hän tekee sen useiden mielipidekyselyiden perusteella oikein hyvin. Suosikkiäänellä on lajipuristien oppositio, mutta hänen kohdeyleisönsä onkin suuri massa. Ja vaikka monet osaavatkin suhteuttaa selostajan puheet, vuosia jatkunut sanoma jää alitajuntaan. Valtavan huomioarvon vuoksi vaikutus on väistämätön.

Mertaranta on voimakas mielipidevaikuttaja, mutta hänen edustamansa kulttuuri saattaa silti olla taittumassa. Riskit ovat muuttumassa mahdollisuuksiksi, ja seinälle maalattujen pirujen sävy haalistumassa. Tulevaisuudessa kaikki ei ehkä olekaan joko maalivahdin ansiota tai syytä, ja Leijonien johdon varjeleminen voi olla myös hallittua.

Ota kantaa

Pidätkö Antero Mertarannan selostustyylistä?

Kyllä 80% En 20%
Ääniä yhteensä 37391

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

    6. 6

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    9. 9

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    10. 10

      Puukotus festivaalin poistumisalueella Vantaalla – poliisi kaipaa havaintoja tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

    6. Näytä lisää