Leevi

MM-kiekko

MM-jääkiekossa jysähti jälleen jymypaukku

Julkaistu:

MM-kisat 9.-25.5.
Ranska jatkoi vahvaa peliään MM-turnauksessa.
Avausottelussaan mahtimaa Kanadan rangaistuslaukauksilla kaatanut Ranska otti Italia-tappion perään maukkaan päänahan Slovakiasta.

Slovakia johti kamppailua vielä päätöserään lähdetäessä maalein 3-1, mutta Ranska vei viimeisen 20-minuuttisen tylyin 4-0-lukemin. 5-3-voitossa ranskalaisten tehomiehinä häärivät Antoine Roussel ja Baptiste Amar, jotka molemmat viimeistelivät kaksi maalia mieheen.

Voitto nosti Ranskan 5 pisteeseen ja A-lohkon kolmossijalle. Edellä ovat kuudessa pisteellä Norja ja maalieron turvin Ruotsi. Ne ovat kuitenkin pelanneet yhden ottelun Ranskaa vähemmän. Slovakia on saalistanut kolmesta ensimmäisestä ottelustaan vain yhden pisteen.

Seuraavaksi Ranska kohtaa torstaina Ruotsin, Slovakia puolestaan päivää aiemmin Norjan.

Iltapäivän toisessa ottelussa isäntämaa Valko-Venäjä kaatoi Sveitsin 4-3.

Maanantaina MM-kisojen ohjelmassa on vielä kaksi huippuottelua. Suomen aikaa kello 20.45 pelataan Tshekki-Kanada ja Yhdysvallat-Venäjä.

Alkulohko A:

Slovakia-Ranska 3-5 (1-0, 2-1, 0-4)
1. erä: 15.36 Ladislav Nagy (Karol Sloboda) 1-0 av.
2. erä: 23.31 Ladislav Nagy (Miroslav Satan) 2-0, 26.23 Baptiste Amar (Julien Desrosiers-Tedd Da Costa) 2-1 yv., 36.11 Miroslav Satan (Juraj Valach-Michel Miklik) 3-1 yv.
3. erä: 50.30 Baptiste Amar 2-3 yv. 50.56 Antoine Roussel (Nicolas Besch) tv. 3-3, 56.19 Damien Fleury (Teddy da Costa-Anthony Gutting) 3-4, 59.32 Antoine Roussel 3-5 tm.
Maalivahtien torjunnat: S: Jan Laco 22/26, R: Christobal Huet 18/21.
Jäähyt yhteensä: Slovakia 7 x 2 min. Ranska 5 x 2 min.

Tshekki-Kanada myöh.

Lohkon tilanne
Norja 2 2 0 0 0 7- 3 6
Ruotsi 2 1 1 0 0 7- 3 5
Ranska 3 1 1 0 1 9- 7 5
Kanada 2 1 0 1 0 6- 4 4
Italia 2 1 0 0 1 2- 4 3
Tshekki 2 0 1 1 0 6- 6 3
Slovakia 3 0 0 1 2 6- 12 1
Tanska 2 0 0 0 2 3- 7 0

Seuraavat ottelut:
13. 5. Norja-Ruotsi, Italia-Tanska
14. 5. Slovakia-Norja, Tshekki-Italia
15. 5. Kanada-Tanska, Ruotsi-Ranska
16. 5. Kanada-Italia, Ruotsi-Slovakia

Lohko B:

Sveitsi-Valko-Venäjä 3-4 (2-1, 0-1, 1-2)
1. erä: 5.32 Sergei Kostitsin 0-1 av, 6.13 Yannick Weber (Damien Brunner-Roman Josi) 1-1 yv., 17.41 Reto Schäppi 2-1 av.
2. erä: 23.06 Andrei Stas (Dmitri Korobov-Geoff Platt) 2-2.
3. erä: 43.59 Etienne Froidevaux (Mathias Seger) 3-2. 49.49 Sergei Kostitsin (Aleksei Kaljuzhny-Mihail Grabovski) 3-3. 57.54 Mihail Grabovski 3-4 tv.
Maalivahtien torjunnat: S: Reto Berra 19/23. V-V: Vitali Koval 28/31
Jäähyt yhteensä Sveitsi 5 x 2 min, Valko-Venäjä 4 x 2 min.

Venäjä-USA myöh.

Lohkon tilanne
Venäjä 2 2 0 0 0 9- 2 6
USA 2 2 0 0 0 9- 3 6
Valko-Venäjä 3 2 0 0 1 9- 10 6
Saksa 2 1 1 0 0 5- 3 5
Latvia 2 1 0 0 1 5- 5 3
Kazakstan 2 0 0 1 1 2- 6 1
Suomi 2 0 0 0 2 4- 7 0
Sveitsi 3 0 0 0 3 5- 12 0

Seuraavat ottelut:
13. 5. Kazakstan-Latvia, Saksa-Suomi
14. 5. Sveitsi-Saksa, Venäjä-Kazakstan
15. 5. USA-Latvia, Suomi-Valko-Venäjä
16. 5. USA-Kazakstan, Suomi-Sveitsi
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    6. 6

      Markel, 20, luuli ilotulituksen alkaneen Cambrilsissa – Taistelun jyly tallentui videolle

    7. 7

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    8. 8

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    9. 9

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    10. 10

      Brigitte Macron avautuu Elle-lehdelle: Emmanuelin ainoa vika on ikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    6. Näytä lisää