Kullervo

MM-kiekko

Nyholmin kommentti: Mikael Granlund, aikuinen mies

Julkaistu:

Kova vuosi Pohjois-Amerikassa on tehnyt Mikael Granlundille hyvää, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutispäällikkö Tuomas Nyholm.
Ei yllätä ketään, että Mikael Granlund oli maanantain ykkösnimi Leijonien harjoitusten jälkeen. Hänen haastattelujaan varten oli varattu oma pukuhuonetila Hartwall-areenan harjoitushallista, johon me innokkaat toimittajat kokoonnuimme tapaamaan Leijonien tuoretta NHL-vahvistusta.

Kameroiden ja nauhureiden eteen asteli kypsä, ammattimainen ja rentoutunut Granlund.

Täysin eri mies, joka vuosi sitten heikosti sujuneen MM-turnauksen aikana näytti nuorukaiselta, joka olisi mieluiten missä tahansa muualla kuin kansakunnan luupin alla.

Yhden lyhyen minipressin perusteella on tietenkin turha tehdä kovin syviä luonneanalyysejä, mutta silti Granlundia katsellessa on vaikea välttyä tunteelta, että kova vuosi Pohjois-Amerikassa on tehnyt hänelle erittäin hyvää. Katse on kirkas ja game face pro-tasolla. Olemuksesta huokuu yllättävän paljon itsevarmuutta.

Mielenkiintoista. Granlundinhan piti olla AHL-hissin moukaroinnissa mojonsa menettänyt nuorukainen.

Jo etukäteen oli täysin selvää, että Granlund ei mene NHL:ään heittämällä sisään. Päinvastoin: jokainen lajia tarkasti seuraava tiesi, miten kova savotta hänellä on edessään. Kamppailuvoimaan, pelin intensiivisyyteen ja luisteluun liittyvät vaatimukset ovat Pohjois-Amerikassa niin eri planeetalta eurolätkään verrattuna, että pienikokoisen ja luistelunsa kanssa yhä kehitysvaiheessa olevan pelaajan ei kannata edes haaveilla Calder Trophystä.

Suomessa Granlund on automaattinen supertähti ja ilmaveivinsä vanki, todennäköisesti vielä valitettavan kauan. NHL:ssä hän on vain yksi erittäin lahjakas, mutta kysymysmerkkejä herättävä A-luokan prospekti lukuisten muiden vastaavien joukossa.

Granlund on ollut tämän kauden ajan uransa kovimmassa - ja ylivoimaisesti tärkeimmässä - koulussa. Hän sai kokea kouriintuntuvasti, miten paljon työhaalareille on käyttöä joka ainoa päivä. AHL-hissi on henkisesti tiukka paikka, vaikka hyökkääjä itse ei missään vaiheessa elätellytkään haavekuvia slam dunk -tyyppisestä sisääntulosta Pohjois-Amerikkaan.

Nyt mitataan nuoren miehen korvien väliä. Hän tietää tarkalleen, mitä on tehtävä, jotta NHL-ura aukeaa. Edessä on todella tärkeä kesä. Lätkää Granlund osaa pelata, siitä ei ole pienimpiäkään epäselvyyksiä, mutta tietyt ominaisuudet on nyt tuunattava NHL-kondikseen.

Juuri sen Granlund aikoo tehdä. Painopiste on kamppailuvoimassa ja luistelussa.

Jo NHL-kauden aikana oli havaittavissa, että Granlundin liikkeessä on tapahtunut tiettyjä muutoksia pohjoisamerikkalaiseen suuntaan. On mielenkiintoista nähdä nyt MM-jäillä tarkemmin ja livenä, mihin suuntaan hänen luistelunsa on muovautunut.

Vaikka jetlag varmasti painaa jaloissa Latviaa vastaan, Leijonat hyötyy Granlundista erittäin paljon. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän kykenisi tekemään Suomen kolmosketjusta hyvin pelaavaa trioa, laidoilla Veli-Matti Savinainen ja Antti Pihlström. Siinä sivussa myös yskinyt kakkos-yv tullee kertalaakista aiempaa paremmaksi.

Suomen joukkueelle Granlund on iso mahdollisuus, mutta stintti Leijonissa on tärkeä sauma myös hänelle henkilökohtaisesti. Hyvä lopetus vaikealle kaudelle, ja kesällä rauta liikkuu taas pari napsua raikkaammin, sillä itseluottamus on jääkiekkoilijalle kaikki kaikessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    4. 4

      Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

    5. 5

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    6. 6

      Noin 70-vuotiaan miehen kortti kostui – jäi kiinni ratista uudestaan 2 tuntia myöhemmin

    7. 7

      Tällainen mies on vetypommipuheilla kohauttanut Pohjois-Korean ulkoministeri: ”Ei tyypillinen kommunistinen byrokraatti”

    8. 8

      Teemu Ramstedt lähti KHL-seurasta: ”Onnea loppukauteen”

    9. 9

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    4. 4

      Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

    5. 5

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    6. Näytä lisää