Leena, Matleena

MM-kiekko

Valikko

Tre Kronorin valmentaja varoo Leijonia: "Suomi tulee olemaan vaarallinen"

Julkaistu:

Jääkiekon MM-kisat
Ruotsin päävalmentajan Pär Mårtsin mukaan Suomella on mahdollisuudet edetä MM-kisoissa loppuun saakka.

Mårts tähdensi kuitenkin, kuinka kotikisoissa energiaa saattaa valua turhaan kaukalon ulkopuolelle.

- Luulen, että Suomi on yhtä lailla oppinut viime vuodesta. Siitä, kuinka erilaista on pelata kotikentällä. Uskon, että Suomi tulee olemaan kisoissa vaarallinen. Ei ole kauaa aikaa siitä, kun he viimeksi löivät meidät. Osaamista joukkueesta löytyy, Mårts arvioi STT:lle.

Ruotsalaisvalmentajan mukaan NHL-pelaajien määrään on turha tuijottaa liikoja.

- Eihän Suomella ollut kovin montaa NHL-pelaajaa myöskään silloin kun he voittivat mestaruuden. En usko, että se on olennainen juttu. Pelaajien asenne ja se, mitä heistä saadaan irti, on paljon tärkeämpää, Mårts totesi.

Ruotsin MM-miehistön runko tulee hiljattain Tshekin EHT-turnauksen puhtaalla pelillä voittaneesta ryhmästä.

Mårtsin mukaan fiaskoon päättyneiden viime kisojen läksyistä on opittu. Kotikisoissa pelaajat ovat helpommin ulkopuolisten tavoitettavissa ja energiaa valuu hukkaan kentän ulkopuolella. Nyt pyritään keskittymään olennaiseen, ja yhteydet "ulkomaailmaan" jäävät vähemmälle.

- Kun pelataan toisessa maassa, ollaan helpommin omassa pienessä "kiekkokuplassa". Silloin jaksaa hieman enemmän. Siitä olemme oppineet paljon, kuten myös itse pelistä ja valmistautumisesta. Tuntuu siltä, että läksyt on tehty; olemme tehneet asioita toisella tavalla, Mårts totesi.

Mårtsin mukaan viime vuoden kokemukset ovat osittain vaikuttaneet myös siihen, kuinka paljon NHL-pelureita on haalittu joukkueeseen.

- Seitsemän pelaajaa sai jo helmikuussa tietää olevansa mukana MM-kisoissa. Silloin ei luonnollisestikaan voi ottaa yhtä monta NHL-pelaajaa. Olemme myös nähneet pystyvämme haastamaan muut maat kotimaan pelaajilla. Emme ota NHL-pelaajia vain sen tähden, että he pelaavat NHL:ssä.

Tukholman lohkossa Kanada ja Tshekki ovat haalineet ryhmiinsä selvästi Ruotsia enemmän apuja rapakon takaa. Ruotsin joukkueeseen NHL-miehiä on toistaiseksi nimetty kuusi, joista kirkkaimpina tähtinä loistavat Dallasin hyökkääjä Loui Eriksson ja Coloradon 20-vuotias kapteeni Gabriel Landeskog.

Mårtsin mukaan muutama paikka jätetään auki, mutta tarkkaa määrää hän ei paljastanut. Lisää NHL-apuja ei kuitenkaan odoteta loputtomiin, varsinkaan, jos NHL-pudotuspelien ottelusarjat venyvät. Paljon riippuu hänen mukaansa myös terveystilanteesta.
 
Alati rauhallinen Mårts sanoo olevansa joka tapauksessa vieläkin rauhallisemmilla mielin kuin vuosi sitten. Vakuuttavan Tshekin turnauksen kolmea voittoa tärkeämpänä hän piti kuitenkin tapaa, millä joukkue pelasi ja kommunikoi.

Päävalmentaja oli tyytyväinen varsinkin puolustukseen, johon tarvittavaa kokoa tuo MM-kisoissa New Jerseyn kokenut Henrik Tallinder.

Mårtsin mukaan tämän vuoden MM-ryhmän vertaaminen edellisvuotiseen tähtisikermään on vaikeaa. Vielä ennen kisoja on paljon irtonaisia palasia - esimerkiksi ketkä pelaavat keskushyökkääjinä ja mille paikoille NHL-miehet sijoitetaan.

Myöskään maalivahtien nokkimisjärjestystä ei ole Mårtsin mukaan lyöty lukkoon; mukana on tällä kertaa kaksi NHL-vahtia, Buffalon Jhonas Enroth ja Floridan Jakob Markström.

- Niin pelitaitavaa joukkuetta kuin viimevuotinen ryhmä on vaikea löytää. En ole kuitenkaan varma, onko sellainen lahjakkuus avain voittamiseen. Uskon, että olemme tänä vuonna vaikeammin lyötävissä, ja se on todennäköisesti tärkeämpää, Mårts sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    5. 5

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    6. 6

      Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    9. 9

      Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

    10. 10

      Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    5. 5

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    6. Näytä lisää