Miia, Mira, Mirva

MM-kiekko

Valikko

MM-kisojen virallinen kappale: Samppa Linna ja Timo Jutila: Ny rillataan viimeiseen asti -katso video!

VIDEO
MM-jääkiekkokilpailujen kunniaksi julkaistaan Leijonat 2013 –kokoelmalevy 26. huhtikuuta.
Albumille on kerätty ajankohtaisia kappaleita, jotka toimivat virallisina kisatunnelman nostattajina Suomessa pelattavien MM-pelien yhteydessä. Mukana mm. Haloo Helsinki!, Irina, Amorphis, Cheek, Mokoma ja Pittbull.

Kokoelmalta löytyy myös yksi kokonaan uusi, ennen julkaisematon kappale: Ny rillataan viimeiseen asti, jonka esittää Putous-sketsihahmokilpailusta tuttu Samppa Linna yhdessä Suomen joukkueenjohtajan, Timo Jutilan, kanssa.

- Kaikki tietävät, että oikeanlainen musiikki on tärkeä osa urheilua ja ns. koppimusasta voidaan käydä kovia vääntöjä joukkueen sisällä. Musiikki virittää oikeaan tunnelmaan ja fiilikseen ja auttaa paitsi keskittymään oleelliseen, myös unohtamaan turhan jännityksen, Jutila kertoo oikean musiikin tärkeydestä.

Kappale on myös julistettu Jääkiekkoliiton viralliseksi kisabiisiksi. Ny rillataan viimeiseen asti julkaistaan digitaalisesti perjantaina 19. huhtikuuta ja kappaleesta on kuvattu myös video.

Ny rillataan viimeiseen asti –kappale löytyy 26.huhtikuuta julkaistavalla  viralliselta MM-lätkäkokoelmalta Leijonat 2013 ja Aku Hirviniemen omalta albumilta Hahmo Shake.

MM-kisat alkavat 3.toukokuuta, ja alkusarjojen pelit pelataan Helsingissä ja Tukholmassa. Välierä- ja finaaliottelut pelataan Tukholmassa.

Katso video ja laula mukana. Sanat alla.

Ny rillataan viimeiseen asti

Säv. ja san. E. Lind / LeroiG / Aku Hirviniemi / Matti Ruohonen / Timo Jutila © Warner / Chappell Music Publishing Oy / Inkfish Oy / manus

No niin!
Mielenvikast rillindeerust!
Ny rillataan!

Laita barbegue pystyyn, on rilli kuumana,
kutsuttuna myöskiin juhliin on Timo Jutila
Vaikka Leijonille kelpaa kaikki liha raakana,
voi vastustajaa sillon tällöin vähän rillata

Mä olen Samppa Linna ja toimin kokkina,
kuumat lauteet sekä rilli, molemmat on hottina
Vaikka palais koko sauna, kannustetaan Suomea,
tulisilla hiilillä, mielenvikast hokia

Torilla tavataa, torilla tavataan
Kurri ja Jalonen, Kurri ja Jalonen
Uskokaa Jutilaa, uskokaa Jutilaa
Ny me rillataan, ny me rillataan
Ny me rillataan…mielenvikast rillindeerust!
Ny rillataan!
Tsekkipoikaa me rillataan viimeiseen asti,
kohta ronssini roikkuu mun kaulassain
Jaromir Jaageri tää on sun viimeinen matsi,
lisää löylyä kiukaalle Leijonain
Ny rillataa, Tsekkiä rillataan

Hei ny me rillataa, Tsekkiä rillataan
Hei ny me rillataan

Toimii!!!

Ny kansa huutaa hattutemppu, Tupu, Hupu, Lupu,
on Tommy Salo Hooverina, sil’ on housus pupu
Hieron hunajata makkaraan, sit myötäkarvaan pelataan,
mielenvikast hokizelloo, ny me rillataan

On Suomipaita niskassa ja potta kuumana,
4-1 tää riittää - Kapteenina Jutila

Torilla tavataa, torilla tavataan
Kurri ja Jalonen, Kurri ja Jalonen
Uskokaa Jutilaa, uskokaa Jutilaa
Ny me rillataan, ny me rillataan
Ny me rillataan…mielenvikast rillindeerust!
Ny rillataan!

Paljon kello on? Jaa ny?

Ny rillataan!

Ruskipoikaa me rillataan viimeiseen asti,
kohta hopiani roikkuu mun kaulassain
Jevgeni Malkkini tää on sun viimeinen matsi,
lisää löylyä kiukaalle Leijonain

Ny rillataa, Ruskia rillataan
Hei ny me rillataa, Ruskia rillataan
Hei ny me rillataan
No niin! Mennään eteenpäin!

Torilla tavataa, torilla tavataan
Kurri ja Jalonen, Kurri ja Jalonen
Uskokaa Jutilaa, uskokaa Jutilaa
Ny me rillataan, ny me rillataan
Ny me rillataan…mielenvikast rillindeerust!
Mielenvikast lätkändeerust!
Ny rillataan!

Ruottinpoikaa me rillataan viimeiseen asti,
kohta kultani roikkuu mun kaulassain
Sundinin Matsi tää on sunkin viimeinen matsi,
lisää löylyä kiukaalle Leijonain

Ny rillataa, Ruottia rillataan
Hei ny me rillataa, Ruottia rillataan
Hei ny me rillataan

Mielenvikast rillindeerust
!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    6. 6

      Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    9. 9

      Omat sotilaat alkoivat ampua suoraan päin Pekka Pakkalaa – ”Sitten lensi jo laikat konepistoolista”

    10. 10

      Raahen keskustassa palaa talo – lähistön asukkaita varoitetaan savusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    6. Näytä lisää