Mauno, Maunu

MM-kiekko

Jokinen: "Huomenna kaivetaan esiin kaikki, mitä löytyy"

Julkaistu:

Hyökkääjä Jussi Jokinen oli pettynyt mies MM-välierän jälkeen, mutta myönsi mukisematta, että Venäjä oli parempi - siitäkin huolimatta, että Suomen startti oli hyvä ja peli oli vähällä kääntyä Leijonille 1-0-osuman jälkeen.
- Saivat siihen pari maalia. Olivat todella hyviä tänään, kun tekopaikka aukesi, Jokinen kiteyttää.

- Mutta jääkiekko on kuitenkin joukkuepeli. Kun pelaat tarpeeksi tiiviisti joukkueena, pystyt voittamaan.

Näihin seikkoihin välierä ratkesi. Suomi ei sittenkään kyennyt iskemään pöytään turnauksen parasta esitystään, ja vastustajalla oli murhaavassa iskussa olevat yksilöt. Etenkin Jevgeni Malkin, josta on tulossa ensimmäinen pelaaja sitten Wayne Gretzkyn, joka on voittanut samana vuonna sekä MM-kisojen pistepörssin ja NHL:n pistepörssin.

Gretzky teki tempun vuonna 1982.

Malkin on turnauksen pistepörssissä tasoissa Norjan Patrick Thoresenin kanssa, mutta venäläisellä on maaleja enemmän. Molemmilla on 18 tehopistettä.

- Toisella erätauolla uskottiin, että kun pystymme tekemään maalin siihen kolmannen erän ensimmäiseen vitoseen, saamme yleisön mukaan ja pystymme vielä tulemaan peliin mukaan, Jokinen kertoo.

Maalin tekikin Venäjä. Numerot 5-1 ja peli oli ohi. Jossiteltavaa ei juuri jäänyt. Edessä on pronssiottelu.

- Kyllä me huomenna kaivetaan kaikki, mitä meiltä löytyy ja otetaan se pronssi pois, Jokinen linjasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    2. 2

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    3. 3

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    8. 8

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    9. 9

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    10. 10

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    2. 2

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    3. 3

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. Näytä lisää