Minna, Vilma, Miina

MM-kiekko

Valikko

Leijonien maalijyvä löytyi - Suomi kaatoi Kazakstanin

Julkaistu:

Suomi päätti alkusarjan 4-1-voitolla Kazakstanista.
Suomi oli kuskin paikalla ottelun alusta asti, mutta vapauttavaa avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erän alkuun, kun Jussi Jokinen lopulta ohjasi 1-0-maalin ylivoimalla. Sitä ennen Suomi oli pelannut yli viisi erää putkeen ilman maalia.

- Tänään oli varsinkin pari erää hyvä peliä. Huomattavasti energisempää ja terävämpää peliä kuin edellisessä USA-ottelussa, vastustajasta riippumatta oli tekemisen meininki. Vähän tehottomia oltiin, mutta muuten tyytyväisiä ollaan, Jalonen kommentoi Canal+:lle.

Kun putki saatiin auki, niin Suomi iskikin reilun 17 minuutin sisään vielä kolme maalia lisää Valtteri Filppulan osuttua kahdesti ja Mikko Mäenpään kertaalleen.

Konstatin Pushkarov rikkoi vielä kolmannessa erässä Petri Vehasen nollapelin, joten loppulukemiksi merkittiin Leijonien 4-1-voitto.

Suomen parhaaksi valittiin Valtteri Filppula, joka kirjautti tehot 2+2.

- Ihan ok pelattiin tänään. Saatiin varsinkin paljon ylivoimaa, josta tuli tulosta, Filppula totesi vaatimattomasti.

Suomen pelit jatkuvat torstaina puolivälieräottelullal. Vastustaja selviää vasta tiistaina. B-sarjaan tippuneen Kazakstanin pelit näissä kisoissa on puolestaan pelattu.

Kazakstan-Suomi 1-4 (0-0, 0-3, 1-1)
1. erä: maaliton.
Jäähyt: 2.49 Vitali Novopashin K 2 min, 6.34 Sergei Jakovenko K 2 min, 7.34 Valtteri Filppula S 2 min, 10.04 Jussi Jokinen S 2 min, 15.18 Jevgeni Bumagin K 2 min.
2. erä: 24.02. Jussi Jokinen (Mikko Mäenpää-Valtteri Filppula) 0-1 yv, 31.38 Mäenpää (Juuso Hietanen-Filppula) 0-2 yv2, 37.43 Filppula (Tuomas Kiiskinen-Mikko Koivu) 0-3.
Jäähyt: 30.28 Konstantin Romanov K 2 min, 31.04 Talgat Zhailauov K 2 min, 40.00 Jevgeni Rimarev K 2 min.
3. erä: 41.15 Filppula (Koivu-Hietanen) 0-4 yv, 49.03 Konstantin Pushkarjov (Dimitri Upper-Vitali Novopashin) 1-4 yv.
Jäähyt: 45.10 Fjodor Polishuk K 2 min, 47.54 Ossi Väänänen S 2 min, 50.40 Filppula 2 min, 54.47 Niko Kapanen S 2 min, 55.28 Konstantin Pushkarjov K 2 min.
Jäähyt yht: Kazakstan 9x2 min, Suomi 5x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Vitali Kolesnik K 21+12+11=44, Petri Vehanen S 7+7+3=17.
Erotuomarit: Antonin Jerabek Tshekki-Christer Lärking Ruotsi (Petr Blumel Tshekki-Jimmy Dahmen Ruotsi).
Yleisöä: 12 443.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    5. 5

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    6. 6

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

    9. 9

      Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

    10. 10

      Kristittyjä kuljettaneeseen linja-autoon hyökättiin – yli 20 kuollut Egyptissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    5. 5

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    6. Näytä lisää