Leena, Matleena

MM-kiekko

Valikko

Jalonen: "Romahdus oli kollektiivinen"

Julkaistu:

Päävalmentaja Jukka Jalonen ei kierrellyt totuutta USA:lle kärsityn 0-5-murskatappion jälkeen, vaan myösi suorituksen olleen luokaton. Hän otti myös suoraan valmennuksen piikkiin sen, että Leijonat ei ollut valmis pelaamaan lätkää.
- Se ensimmäinen erä oli hirveän näköistä. En muista, koska olisimme pelanneet noin huonosti, Jalonen sanoo.

- Ei minkäännäköistä meininkiä yksilötasolla. Ei liikuttu, ei kamppailtu eikä tehty yhtään mitään. Se huolestuttaa, että kaikki eivät pääse omalle tasolleen, vaikka pelaavat pari päivää aiemmin erittäin hyvin. Se panee miettimään. Yksilöitä ei kuitenkaan voi syyttää, romahdus oli kollektiivinen.

Jalonen korosti, että tietyt perusasiat olivat pahasti retuperällä. Suomi ei pysynyt kiekossa, ei liikkunut, ei tarjonnut tukea viisikon sisällä ja teki ylipäätään hämmästyttävän vähän pelisuunnitelman mukaisia tekoja.

- Kyllä pelissä pitää olla tunnetta ja tahtoa, kykyä kamppailla, luistella ja liikkua. Se on lähtökohta. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Toisessa erässä päästiin pikkuisen peliin mukaan ja olimme jo vähän tulossa, mutta sitten USA teki kaksi nopeaa maalia ja homma oli game over.

USA-peli ei ollut Suomelle ns. pakkovoitto puolivälieriin pääsyn kannalta. Vastustajan tilanne oli toinen: jompi kumpi jäljellä olevista peleistä oli pakko voittaa.

Lohkon kahdelta suurimmalta joukkueelta on nyt tullut kuokkaan. Se ei ole ihan optimaalinen tilanne lähteä kuoleman peliin?

- Eihän me tahallaan pelattu huonosti, tietenkään.

Mitään sellaista en sanonutkaan.

- No mutta ihminen on ihminen. Enhän minäkään sitä tiedä, ajatteliko joku, ettei tätä peliä ole pakko voittaa. Näinhän se usein menee, että sellainen joukkue, joka on selkä seinää vasten, saa itsestään enemmän irti. Huomenna ja viimeistään torstaina mekin olemme selkä seinää vasten ja silloin nähdään, vaikuttaako se meihin. Pelataanko yhtä huonosti vai paremmin.

Tuntuu vain oudolta, että USA:n kaltainen joukkue ei sytytä -

- No sytyttikö se sun mielestä?

Ei, ja se juuri tuntuu oudolta.

- No niin tuntuu minustakin, hyvin oudolta. Kyllähän puitteet olivat aika huikeat, äitienpäivä, kotikisat ja huippujoukkue vastassa. Mutta ei vain löytynyt. Kyllä me valmentajat joudumme miettimään, mitä olemme tehneet väärin, kun emme saaneet joukkuetta pelaamaan paremmin alussa.

USA karvasi aggressiivisesti ja tuli päälle, mutta se ei varmaankaan ollut yllätys?

- Ei. Mutta se oli, että me pelasimme vastoin ohjeita, jotka oli annettu. Eli mitä kautta sieltä paineen alta tullaan pois. Siitä on muutama päivä puhuttu, ja sitten yritetään ihan päinvastoin. Kyllä me tiedettiin, miten he karvaavat - ja hyvin karvaavatkin. Ei sieltä helppo ole tulla pois alta, mutta se tiedettiin, mistä ei ainakaan pääse. Ja sinne yritimme koko ajan tunkea.

- Nämä ovat juuri niitä asioita, joita valmentajana miettii, miksi tuollaista tapahtuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    4. 4

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. 6

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    7. 7

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    8. 8

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    9. 9

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    10. 10

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    4. 4

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. Näytä lisää