Jaakko, Jimi

MM-kiekko

Valikko

Ruotsinkin johto suli - maaginen Malkin käänsi pelin

Julkaistu:

Venäjä katkaisi Ruotsin voittokulun jääkiekon MM-kisojen Tukholman lohkossa tyrmäävästi tähtihyökkääjä Jevgeni Malkinin johdolla. Venäjä nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta lopulta ansaittuun 7-3-voittoon.
Täyteen pakattu Globen tuli katsomaan supertähtiensä näytelmää, mutta kentällä vilisseistä NHL-tähdistä suurin löytyi lopulta punapaidoista. Tre Kronor johti neljä minuuttia ennen toisen erän loppua vielä 3-1, mutta Venäjä käänsi ottelun takomalla neljä maalia alle kuuden minuutin sisään.

Venäjän vakuuttavan nousun tehomiehenä hääri tehot 3+2 kirjannut Malkin.

Molemmilla joukkueilla oli neljä voittoa alla, joten kyse oli ennenaikaisesta lohkofinaalista. Tre Kronor on voittanut Venäjän MM-kisoissa viimeksi Ostravassa vuonna 2004, mutta tällä kertaa päivän huilannut Ruotsi avasi selvästi vastustajaa terävämmin.

Avauserässä Ruotsi hallitsi ja tarrasi johtoon Erik Karlssonin ja Henrik Zetterbergin osuttua ylivoimalla. Välissä Aleksander Popov ehti tasoittaa tasakentällisin Malkinin nerokkaasta esityöstä.
 
Franzén loukkaantui

Toisessa erässä Venäjä pääsi peliin mukaan, mutta Ruotsi rankaisi jälleen ylivoimalla Johan Franzénin lauottua keltapaidat kahden maalin johtoon.

Erän lopulla oli Venäjän vuoro näyttää ylivoimaosaamista. Malkin yllätti ensin Viktor Fasthin pienestä kulmasta ja vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin Aleksei Jemelin laukoi pelin tasoihin neljällä kolmea
vastaan.

Kolmannen erän Venäjä aloitti tyrmäävästi Aleksander Perezhoginin taiteiltua kiekon ilmasta ohi Fasthin erän vanhennuttua vain 15 sekuntia. Loppu oli huimaa kisakuntoa osoittaneen Malkinin näytöstä. Venäjän ykköspyssy on takonut viidessä ottelussa tehot 6+6.

5-3-tilanteessa Ruotsi pääsi hakemaan kavennusta viisi minuuttia ylivoimalla Dimitri Kalininin tyrmättyä Franzénin maalineduskahinassa, mutta ei saanut kunnon pyöritystä aikaan. Detroit-tähti Franzén jätti kaukalon kasvojaan pidellen.

Viidennen voittonsa napanneella Venäjällä on jäljellä vielä ottelut Tshekkiä ja Italiaa vastaan, joten lohkovoitto on jo viittä vaille taskussa.

Venäjä-Ruotsi 7-3 (1-2, 2-1, 4-0)
1. erä: 5.57 Erik Karlsson (Viktor Stalberg-Daniel Alfredsson) 0-1 yv., 10.27 Aleksandr Popov (Jevgeni Malkin) 1-1, 14.33 Henrik Zetteberg (Alfredsson) 1-2 yv.
2. erä: 29.36 Johan Franzen (Loui Eriksson-Zetterberg) 1-3 yv., 36.00 Malkin (Jevgeni Birjukov-Jevgeni Kuznetsov) 1-2 yv., 38.27 Aleksei Jemelin (Pavel Datsjuk-Dimitri Kalinin) 3-3 yv2.
3. erä: 40.15 Aleksandr Perezhogin (Jevgeni Medvedev) 4-3, 42.40 Malkin (Popov) 5-3, 51.08 Malkin (Popov) 6-3, 59.06 Denis Denisov (Malkin) 7-3.
Jäähyt yhteensä: Venäjä 6x2 min+Dimitri Kalinin 25 min, Ruotsi 5x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Semjon Varlamov V 14+12+17=43, Viktor Fasth R 6+15+8=29.
Erotuomarit: Antti Boman Suomi-Keith Kaval USA (Roger Arm Sveitsi-Francois Dussureault Kanada).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    8. 8

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    9. 9

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    10. 10

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    6. Näytä lisää