Teijo

MM-kiekko

Valikko

Kuka olisi arvannut: lihanleikkaajista tuli Suomen johtava pakkipari

Ossi Väänänen ja Joonas Järvinen ovat peli peliltä nostaneet tasoaan MM-jäillä. Niin paljon, että kaksikko alkaa kohta olla Suomen tärkein puolustajapari.
Tulosvastuu toki on kiekollisilla puolustajilla, mutta pelien koventuessa Järvisen ja Väänäsen minuutit tulevat nousemaan. Perjantaina Kanadaa vastaan herrat ovat jopa ratkaisevassa roolissa.

- Ei tuolla vahingossa pysty hyvin pelaamaan. Pojat vetävät vaihto vaihdolta laadukasta, jämäkkää peruslätkää, mutta myös hyvää avauspeliä ketjunsa takana, päävalmentaja Jukka Jalonen kehaisee.

Järvinen otti vielä Tshekin EHT-peleissä herkästi jäähyjä, osittain tuomarilinjan takia, mutta MM-jäillä meno on ollut tasaisen varmaa ja jäähytöntä.

Järvisen läpimurto kansainväliselle huipulle tulee todella tarpeeseen Suomelle, jolla riittää jalkavia, 180-senttisiä taitopuolustajia, mutta isot rautakourat ovat harvassa.

- Se on totta, meillä ei tällä hetkellä ole juuri ollenkaan tuon tyyppisiä pelaajia, kuten Väänänen ja Järvinen. No, JYPissä on samankaltaisia kavereita. Heitähän ei Suomessa ihan hirveästi noteerata, kun eivät ole niin näyttäviä. Me kuitenkin arvostamme heitä - ja toivon, että Suomi-kiekossa muutenkin alettaisiin arvostaa, Jalonen linjaa.

- Näitä ukkoja nimittäin tarvitaan, jos aikoo voittaa kansainvälisiä pelejä.

Suomi kohtaa Kanadan kello 20.15.

Ota kantaa

Jatkuuko Leijonien hurmos illalla Kanadaa vastaan?

Kyllä - nyt on korkki irti 100%
Ääniä yhteensä 1

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    5. 5

      Outi Nyytäjä on kuollut

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

    8. 8

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    9. 9

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    10. 10

      Junan ja pakettiauton yhteentörmäyksessä kuolivat vaasalaiset mies ja nainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    5. 5

      Outi Nyytäjä on kuollut

    6. Näytä lisää