Jyrki, Jyri, Jori

MM-kiekko

Valikko

Kapteeni Koivu johti Leijonat voittoon

Leijonien ykkösketjun sentteri ja kapteeni Mikko Koivu löysi vihdoin tehot omaan peliinsä. Sen sai havaita myös Ranska, joka hävisi Leijonille 1-7.
Leijonat noudatti pelissä tuttua kaavaa, eli alku oli hidas. Jarkko Immosen ylivoimamaali jäi avauserän ainoaksi.

- Ehjä peli muuten, mutta otettiin ensimmäisen erän lopussa kolme jäähyä, mikä vähän sekoitti peliä. Toinen erä oli hyvä ja lopulta ansaittu voitto, Jukka Jalonen kertasi Canal+:n haastattelussa.

- Alussa itsekin lähdettiin vähän siihen Ranskan hämmennykseen mukaan, mutta loppua kohti parani.

Toisessa erässä Leijonien maalihanat aukesivatkin kunnolla ja karkeloita johti kapteeni Koivu.

Koivu teki itse 2-0-maalin ja syötti Jussi Jokisen 3-0-maalin. Janne Niskala ja Niko Kapanen osuivat vielä toisessa erässä, joten toiselle erätauolle mentiin Leijonien johtaessa 5-0.

Päätöserän alussa Ranska yllätti Leijonavahti Petri Vehasen ylivoimalla Anthony Guttigin sudittua kiekon maaliin. Jokinen kuittasi kuitenkin 27 sekuntia myöhemmin 6-1-osuman Koivun syötöstä. Leijonien seitsemännen maalin teki Juuso Hietanen ja syötön tarjosi Mikko Mäenpää ja Koivu. Kapteeni nakutti Ranska-ottelussa tehot 1+3.

Suomen MM-urakka jatkuu heti perjantaina, jolloin vastaan asettuu kivikova Kanada.

- Tämä peli nollataan, levätään ja sitten valmistaudutaan Kanadaa vastaan.

Ranska-Suomi 1-7 (0-1, 0-4, 1-2)
1. erä: 10.12 Jarkko Immonen (Janne Pesonen, Mikael Granlund) 0-1 yv.
Jäähyt: 8.57 Stephane da Costa R 2 min, 10.43 Jesse Joensuu S 2 min, 12.57 Leo Komarov S 2 min, 16.28 Kevin Hecquefeuille R 2 min, 17.16 Mikko Mäenpää S 2 min.
2. erä: 30.00 Mikko Koivu (Juuso Hietanen, Valtteri Filppula) 0-2 yv., 33.49 Jussi Jokinen (Mikko Mäenpää, Koivu) 0-3 yv., 37.12 Janne Niskala (Joensuu, Filppula) 0-4, 38.08 Niko Kapanen (Jani Tuppurainen, Tuomas Kiiskinen) 0-5.
Jäähyt: 27.50 Antoine Roussel R 2 min, 32.12 Baptiste Amar R 2 min, 38.42 Jani Tuppurainen S 2 min.
3. erä: 43.34 Anthony Guttig (Stephane da Costa, Teddy da Costa) 1-5 yv., 44.01 Jokinen (Koivu, Filppula) 1-6 yv., 50.00 Hietanen (Mäenpää, Koivu) 1-7 yv.
Jäähyt: 42.18 Petri Kontiola S 2 min, 43.53 Damien Fleury R 2 min, 49.47 Guttig R 2 min, 52.41 Filppula S 2 min, 54.03 Alexandre Rouleau R 2 min.
Maalivahtien torjunnat: Fabrice Lhenry R 10+15+5=30, Petri Vehanen S 6+3+8=17.
Erotuomarit: Steve Patafie USA-Brent Reiber Sveitsi (Jon Kilian Norja-Andre Schrader Saksa).
Yleisöä: 12 957.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. 6

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    7. 7

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    8. 8

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun

    9. 9

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    10. 10

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      USA iski ensin, Pikkuleijonat takaa-ajajana – IS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. Näytä lisää