Martta

MM-kiekko

Valikko

Ruotsi voitti loppuunmyydyssä Globenissa

Julkaistu:

Ruotsi joutui urakoimaan aikaisempaa enemmän pisteiden eteen MM-kisojen Tukholman lohkon iltaottelussa Saksaa vastaan. 5-2-voiton myötä Tre Kronor jatkaa edelleen puhtaalla pelillä lohkonsa kärjessä.
Saksa pisti hyvällä liikkeellä kampoihin kaksi erää ja loi paikkoja, mutta Niklas Perssonin 4-2-osuma kolmannen erän alussa ratkaisi lopulta pelin. Chicago-kaksikko Marcus Krüger ja Viktor Stålberg nakutteli voiton alkutahdit ja Tre Kronorin tehot jakautuivat keskiviikkona useammalle kentälliselle.

Loukkaantumisista kärsinyt Ruotsi odottaa vielä NHL-tuloksia ennen joukkueen täydentämistä, joten pakkikolossi Staffan Kronwall nähtiin alussa luistelemassa neloskentän vasemmalla laidalla.

Kolmannen peräkkäisen tappion kärsineen Saksan saumat edetä puolivälieriin ohenivat entisestään. Ruotsi kohtaa seuraavaksi perjantaina niin ikään tappiotta olevan Venäjän.

Ensimmäistä kertaa loppuunmyyty Globen veti paikalle 11 500 katsojaa.

Ruotsi-Saksa 5-2 (1-1, 2-1, 2-0)
1. erä: 1.17 Markus Kruger (Gabriel Landeskog) 1-0, 19.59 Philip Gogulla (Kai Hospelt) 1-1.
2. erä: 26.38 Viktor Stalberg (Niklas Hjalmarsson) 2-1, 28.14 Erik Karlsson (Henrik Zetterberg-Loui Eriksson) 3-1, 36.58 Patrick Reimer (Christopher Fischer-Philip Gogulla) 3-2.
3. erä: 42.30 Niklas Persson (Johan Larsson) 4-2, 48.32 Johan Franzen (Henrik Zetterberg) 5-2.
Jäähyt yhteensä: Ruotsi 1x2 min, Saksa 3x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Viktor Fasth R 7+4+4=15, Dennis Endras S 13+14+13=40.
Erotuomarit: Danny Kurmann Sveitsi-Konstantin Olenin Venäjä (Pierre Dehaen Ranska-Miroslav Valach Slovakia).
Yleisöä: 11 500.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

    7. 7

      Kolmasosa suomalaisista luopuisi minimipalkasta

    8. 8

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    9. 9

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    10. 10

      Helpotus närästykseen voi löytyä lautaselta – kokeile näitä, kun oireet iskevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    2. 2

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. Näytä lisää