Uuno

MM-kiekko

Valikko

Kummola-lakanoitten kanssa ottelua seuranneita poistettiin Areenalta - katso kuvasarja

Julkaistu: , Päivitetty:

Kalervo Kummola -protestilakanoita katsomossa näyttäneitä suomalaisia poistettiin katsomosta Helsingin Areenalla kesken jääkiekon MM-kisojen ottelun Ranska–Kazakstan sunnuntaina iltapäivällä.
IS:n saamien tietojen mukaan sunnuntaina Helsingin Areenalla pelatussa jääkiekon MM-kisojen ottelussa järjestysmiehet poistivat katsomosta korkeita lippuhintoja banderollein ja paidoin arvostellutta  väkeä.

Erään katsojan mukaan katsomossa oli mm. Kalervo Kummolan vastaisia t-paitoja sekä lakanoita. Teksteissä luki muun muassa "Äiti, lähetä 156 euroa".

- Järjestysmiehet olivat saaneet kuulemma käskyn ylemmältä taholta. Heidän mukaansa kaikki protestoijat tuli heittää hallista pihalle. Ja näin myös tehtiin, katsoja kertoo.

Turvapäällikkö: Paloturvallisuusohjeet

Kisojen turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen haluaa oikoa tietoja.

- Väite on epätosi, vaikka tältä saattaa vaikuttaa, Ketonen sanoo.

- Meillä on paloturvallisuusohjeet, jotka ovat olleet käytössä myös SM-liigassa.

Ketonen kertoo, että katsomossa ovat sallittuja ainoastaan sellaiset palosuojaamattomat lakanat, jotka ovat alle metrin kokoisia pysty- ja vaakasuunnassa. Suuremmista täytyy olla palosuojatodistus.

Ketosen mukaan ohjeet ovat tulleet pelastuslaitokselta eivätkä ole kisaorganisaation keksintöä.

- Tänään on poistettu esimerkiksi Sveitsin lippu hyvässä hengessä, sekä Borat-lakanoita ja muita vastaavia, koska ne eivät täyttäneet vaatimuksia, Ketonen kertoo.

- Me emme ota kantaa lakanoiden tai paitojen sisältöön, jos mukana ei ole suoranaisia laittomuuksia.

"Osa poistunut vapaaehtoisesti"

Ketosen mukaan ketään ei ole varsinaisesti heitetty pois katsomosta lakanoiden takia. Sen sijaan osa on poistunut vapaaehtoisesti esimerkiksi narikkaan viemään lakanaansa säilöön. Osan kanssa on puhuttu asiasta aulassa.

Ketonen kertoo, että rullalla oleva lakana ei ole paloturvallisuusuhka.

- Samalle porukalle on saatettu huomauttaa asiasta 2-3 kertaa, eikä sitä ole ymmärretty siltikään. Silloin on ollut mahdollista tulla poistetuksi vastoin tahtoaan. Mutta syynä ei tällöin enää ole ollut itse lakana, korostaa Ketonen.

Ota kantaa

Toimivatko järjestysmiehet oikein poistaessaan suomalaisia katsomosta Kalervo Kummola -lakanoiden takia?

Kyllä 8% Ei 92%
Ääniä yhteensä 31715

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    4. 4

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    4. 4

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. Näytä lisää