Juha, Janne, Jani

MM-kiekko

Valikko

Tre Kronorin suurin tähti tylyttää kisaorganisaatiota - "Häpeällistä"

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos oli Suomen MM-avaus synkkä yleisön ja tunnelman osalta, niin Ruotsissa sitä vasta syvällä kynnetäänkin.
Suomessa sentään oli 12 000 katsojaa, mutta Tre Kronor avasi kahden maan kotikisat puolityhjässä Globenissa Norjaa vastaan: vain 7 700 katsojaa.

Lahden molemmin puolin on meneillään murhenäytelmä, joka hakee vertaistaan. Liput on hinnoiteltu ja paketoitu siten, että jopa pelaajat ottavat asiaan voimakkaasti kantaa.

Ruotsin joukkueen suurin tähti, Detroitin Henrik Zetterberg ei säästellyt sanojaan Norja-ottelun jälkeen Aftonbladetin haastattelussa.

- On häpeällistä ja erittäin surullista, että vain seitsemän tuhatta katsojaa tulee paikalle. Mutta vika ei ole yleisössä: näillä hinnoilla perheiden ei voi olettaa saapuvan halliin, sanoo Zetterberg.

Purkaus on harvinaisen suorasanainen. Pelaajat eivät usein ota mielellään kantaa MM-kisojen järjestelyihin, mutta myös Suomen joukkueen jäsenet ovat myöntäneet 155 euron lippuhintojen olevan liian kovat.

Moni pelaaja, muun muassa Anssi Salmela ja Jesse Joensuu, päivittelivät ääneen areenan pystyyn kuollutta ilmapiiriä Valko-Venäjä-ottelussa.

- Tästä on nyt opittava. On aika tarkistaa lippujen hintoja. Niitä pitää porrastaa päivän ja vastustajan mukaan, Zetterberg linjaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    6. 6

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    7. 7

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    8. 8

      Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi rajajoen yli etelään – sitoi itseensä styroksipaloja pysyäkseen pinnalla

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Koira vainusi Helenan syövän, joka ei vielä näkynyt mammografiassa: ”Ihmettelimme, mikä Ticoa oikein vaivasi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    7. 7

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    6. Näytä lisää