Merja

MM-kiekko

Valikko

Ennätysmies MM-kisojen ensikertalainen

Leijonien kotikisoissa pelaavassa joukkueessa on kosolti viime kevään maailmanmestareita, mutta vain yksi Stanley cup -voittaja.
Valtteri Filppula voitti Detroitin paidassa Stanley cupin vuonna 2008, mutta valmistautuu nyt uransa ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin.

- Voittajia ei ole joukkueessa koskaan liikaa. Suomi-kiekossa on iso juttu, että on pelaajia joilla on tällainen voittamisen kokemus kuin Valtterilla, sanoo Leijonien manageri Jari Kurri.

Filppulalle, 28, oli syksystä asti selvää, että hän tavoittelee paikkaa MM-kotikisoista, jos Detroitille käy huonosti NHL:n pudotuspeleissä. Ja kehnosti kävi, Nashville pudotti Detroitin tylysti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

- Kotikisat kävivät mielessä jo kauden aikana. Mietin, että haluan ehdottomasti mukaan, jos siihen avautuu mahdollisuus ja olen terveenä, Filppula kertoo.

Filppulan mukaan Detroitin johto ei vastustanut millään tavalla suomalaishyökkääjänsä MM-reissua.

- He toivottivat vain tsemppiä MM-peleihin. Mitään palavereita ei pidetty, ei tarvinnut itseään alkaa erityisesti puhumaan tänne, Filppula sanoo.
 
Piste-ennätys antaa uskoa

Filppula kertoo aina arvostaneensa MM-kisoja. Arvostusta riittää myös rutinoituneena NHL-ammattilaisena.

- MM-kisat on iso asia mulle. Olen aina seurannut eniten MM-turnausta.
- Toisaalta MM-kisoja ja Stanley cupin finaaleja ei voi oikeastaan edes vertailla keskenään. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Uransa ensimmäiset MM-kisat Filppula aloittaa erinomaisista lähtökohdista. Hän teki tällä kaudella piste-ennätyksensä NHL:n runkosarjassa. 81 ottelussa Filppulalle kirjattiin 23+43=66 tehopistettä.

- Muutenkin tuntui, että pystyin parantamaan peliäni edellisvuosiin verrattuna.

Onkin selvää, että Filppulan odotetaan olevan yksi Leijonien avainpelaajista kotikisoissa.

- Valtterilla on takanaan uran paras kausi ja hänen itseluottamuksensa on korkealla. Hän tuo meille ennen kaikkea luisteluvoimaa, mutta kyseessä on aika kokonaisvaltainen paketti, arvioi Kurri.

Spekulaatioissa Filppulaa on aseteltu Suomen ykkösketjuun Mikko Koivun ja Jussi Jokisen rinnalle. Se tarkottaisi Filppulalle laitahyökkääjän töitä. Hän on pelannut urallaan paljon myös keskushyökkääjänä, mutta kiekkoili käytännössä koko tämän kauden laidassa Detroitissa.

- Alkukaudesta jouduin aiempaa enemmän miettimään tekemisiäni jäällä, mutta nyt laiturin hommat ovat jo tulleet tutuksi. En usko, että siinä on mitään ongelmaa. Pelaan mielelläni laidassa, Filppula vakuuttaa.
 
Tiukan paikan tullen

Tehopisteiden lisäksi Filppulalta odotetaan johtajuutta. Filppula tuskin pitää palopuheita pukukopissa, mutta esimerkin näyttäminen jäällä ja Stanley cup -voittajan karisma valaa kanssapelaajille uskoa.

- Valtterin pelissä johtajuus näkyy varmasti suoritusvarmuutena, hän ei jäädy tiukassa paikassa. Toivotaan, että hän nousee esiin tarpeen vaatiessa, Kurri selvittää.

Vancouverin olympialaisissa Filppulan kaulaan ripustettiin pronssimitali. Nyt tavoitteena on kirkkain mitali.

- Tietysti lähdemme voittamaan turnausta. Mestaruuden uusiminen ja voittaminen ylipäätänsä on vaikeaa, mutta mestaruus on ainoa oikea tavoite, Filppula linjaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – katso kuvat kannattajien juhlista

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    6. 6

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    7. 7

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      KalPan pukukoppikäytävällä kuolemanhiljaista – ”Tämä joukkue vedettiin tappiin”

    10. 10

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    10. 10

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – katso kuvat kannattajien juhlista

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    6. Näytä lisää