Miia, Mira, Mirva

MM-kiekko

Valikko

Leijonille nihkeä voitto Valko-Venäjästä - "Kyllä se ihmismieli on vaan kummallinen"

Suomen jääkiekkomaajoukkue on voittanut Valko-Venäjän maaottelussa Tampereella voittolaukauskisan jälkeen 2-1.
Viime keväänä vasta karsintasarjan kautta MM-kisapaikkansa säilyttänyt Valko-Venäjä pakotti Tampereella isännät voittomaalikilpailuun, jossa laituri Jussi Jokinen onnistui kaksi kertaa ja Suomi säilytti kiekkomaineensa maalein 2-1.

MM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen painajainen oli vieraiden erinomaisesti torjunut maalivahti Andrei Mezin. Varsinaisella peliajalla hänet pystyi yllättämään vain Ässien laituri Veli-Matti Savinainen.

- Kyllä se ihmismieli on vaan kummallinen. Meidän oli vaikea lähteä otteluun, kun olimme perjantaina niin ylivoimaisia Raumalla (5-0). Toisen ja kolmannen erän pelasimme kyllä hyvin. Meillä oli siinä maalipaikkoja, mutta paikoista vain pitäisi pistää kiekot maaliin, Carolina Hurricanesin Jokinen sanoi.

- Omalle itseluottamukselle teki kuitenkin hyvää, kun sain voittomaalikilpailussa tehtyä pari maalia.

Toisen erän alussa Suomen peli oli lähteä lentoon, kun keskushyökkääjä Petri Kontiolan ketju - laidoilla Mika Pyörälä ja Veli-Matti Savinainen - sai myllyn pyörimään ja juoni 1-1-tasoituksen.

Suomalaisten liito päättyi kuitenkin kuin kananlento, kun maalivahti Mezin katkoi huipputorjunnoillaan isänniltä siivet.
 
Leijonien ylivoima ei toiminut

Suomi kompastui kehnoon ylivoimapeliin. Vaikka isännät saivat pelata jopa puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimalla, niin kiekkoa ei saatu verkkoon.

- Ylivoimapelaamista pitääkin parantaa ja siinä etenkin maskipelaamista. Raumallakin se ensimmäinen maali syntyi ylivoimalla, kun oli hyvä maski. Alivoimapelaaminen oli mielestäni meillä tänään hyvää, Jokinen totesi.

Ottelun jatkoaika oli dramaattinen. Ensin Savinainen ampui Valko-Venäjän maalin ristikkoon. Jatkoajan viimeisellä minuutilla sentteri Andrei Stas livautti kiekon maalivahti Joni Ortion längistä verkkoon. Suomen onneksi tilannetta edelsi paitsio.
 
Heikkilä: Suomi on mestariehdokas

Valko-Venäjän päävalmentaja Kari Heikkilä ei ryhtynyt elvistelemään, vaikka Suomi voitti vasta voittolaukauksilla.

- Suomi on edelleen potentiaalinen maailmanmestariehdokas. Joukkueessa on huikeita pelimiehiä.

- Me olimme perjantaina Raumalla ihan jaloissa. Suomi taisi silloin vähän tyhjentyä siinä lopussa, kun oli niin ylivoimainen, Heikkilä arveli.

Lauantaina Valko-Venäjän ylivoimapeli oli heikkoa. Sen pitäisi parantua, kun joukkueeseen liittyy ennen MM-kisoja neljä ykköskentässä pelaamaan tottunutta hyökkääjää, niin Heikkilän joukkueen ylivoimapelikin paranee.

- Emme silti ole mitään ennakkosuosikkeja, kun kohtaamme Suomen MM-kisojen avausottelussamme 4. toukokuuta.

Ottelun toinen päätuomari Jarno Heikkinen loukkasi jalkansa ottelun avauserässä ja Antti Hämäläinen joutui viheltämään ottelun loppuun yksin.

Suomen MM-valmistautuminen jatkuu ensi viikolla Tshekin EM-turnauksessa. Sen Suomi aloittaa torstaina Pietarissa ottelulla Venäjää vastaan.

Suomi-Valko-Venäjä vl. 2-1 (0-1, 1-0, 0-0, 0-0, 1-0)

1. erä: 3.57 Dimitri Korobov 0-1.

2. erä: 21.50 Veli-Matti Savinainen (Petri Kontiola-Mika Pyörälä) 1-1.

3. erä: maaliton.

Jatkoaika: maaliton.

Vl-kilpailu: 65.00 Jussi Jokinen 2-1.

Jäähyt yhteensä: Suomi 5x2 min, Valko-Venäjä 9x2 min.

Torjunnat: Joni Ortio S 1+4+5+0=10, Andrei Mezin 10+13+12+7=42.

Erotuomarit: Jarno Heikkinen-Antti Hämäläinen (Tuukka Lohi-Hannu Sormunen).
Yleisöä: 7 600.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    6. 6

      Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    9. 9

      Omat sotilaat alkoivat ampua suoraan päin Pekka Pakkalaa – ”Sitten lensi jo laikat konepistoolista”

    10. 10

      Raahen keskustassa palaa talo – lähistön asukkaita varoitetaan savusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    6. Näytä lisää