Jaakko, Jimi

MM-kiekko

Valikko

Timonen harmitteli joukkueensa epäonnea

Julkaistu:

Kiekko ei pomppinut Kimmo Timosen Flyersille.
New York Rangersin ja Philadelphia Flyersin taistelu Atlantin divisioonan herruudesta päättyi Rangersin 4-2-voittoon. Flyers-pakin Kimmo Timosen mielestä numerot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. 

- Me pelattiin itse asiassa ihan hyvin, mutta siinä tuli vastustajalle muutama tavallaan onnenkantamoinen, kun ohjataan ilmasta ja he eivät olleet edes lähellä maalia, hän harmitteli Derek Stepanin ja Ruslan Fedotenkon toisen erän maaleja, joiden jälkeen Rangers johti 2-0.

Ilman tehopisteitä jääneen Timosen mielestä lopputulos ei anna täyttä kuvaa heidän pelistään.

- Jos me oltais voitettu ottelu, niin ihan ansaittu tulos se olisi ollut. Mutta joskus se menee näin, että kiekko ei pompi itselle ja toiselle pomppii, ja niiden maalivahti (Henrik Lundqvist) oli aika hyvä taas tänään. Ei meidän suoritusta pidä yhtään hävetä.

Timonen huokasi, että pian lopussa oleva joulukuu on yksi raskaimpia joulukuita mitä hänen urallaan on ollut

- Me on oltu reissussa ihan hirveästi. Nyt ollaan pari päivää kotona ja sitten taas ollaan neljä, viisi päivää reissussa. Sitten se vähän rauhoittuu. Ollaanko me pelattu nyt 14 peliä reissun päällä, hän laskeskeli.

Nyt Timosella ja muilla NHL-pelaajilla on kaksi päivää joululomaa. Onko lahjatoiveita?

- No kunhan saa olla rauhassa kotona, sitä tässä toivoo. Se on ainakin tällä hetkellä se pääjuttu. Tosi kiva, sillä perhettä on käymässä. Odotan innolla niitä kahta vapaapäivää.

Rangers siirtyi voitollaan Atlantin divisioonan kärkeen ja itälohkon kakkoseksi Bostonin jälkeen.
 
Raskille nollapeli, Ruutu ratkaisi
 
Boston Bruinsin Tuukka Rask piti maalinsa puhtaana Florida Panthersia vastaan, kun hallitseva Stanley Cup mestari Boston näytti tämän kauden yllätysjoukkue Floridalle kaapin paikan ja voitti ottelun 8-0.

Floridan hyökkääjä Sean Bergenheim on edelleen sivussa loukkaantumisen takia.

Ottawa Senators ja Carolina Hurricanes joutuivat jatkoajalle selvitellessään välejään. Kun jatkoaikaa oli pelattu 1.36, Carolinan Tuomo Ruutu (1+0) teki Jay Harrisonin ja Jussi Jokisen (0+1) syötöistä voittolukemiksi 2-1. Ruutu nimettiin ottelun ykköstähdeksi.

Pittsburgh Penguins kukisti Winnipeg Jetsin maalein 4-1. Jetsin hyökkääjä Antti Miettinen jäi ilman tehopisteitä.
 
Niemi voitti rankkarikisan
 
San Jose Sharks ja Los Angeles Kings joutuivat turvautumaan rangaistuslaukauksiin ratkoessaan paremmuuttaan. Sharks oli lopulta parempi maalein 2-1, ja kiitos siitä kuuluu maalivahti Antti Niemelle.

Dallas Stars löylytti Nashville Predatorsia maalein 6-3, eikä Nashvillen maalivahdilla Pekka Rinteellä ollut paras mahdollinen ilta. Rinne päästi ensimmäisessä erässä kolmen minuutin ja viiden sekunnin aikana kolme maalia, ja hänen tilalleen vaihdettiin Anders Lindbäck ajassa 12.30.

St. Louis Blues oli Phoenix Coyotesia parempi maalein 3-2. Phoenixin hyökkääjä Lauri Korpikoski ei saanut tehopisteitä.

Calgary Flames otti pisteet Vancouver Canucksilta maalein 3-1. Olli Jokinen teki Flamesin kolmannen maalin ja joukkueen toinen suomalainen, maalivahti Miikka Kiprusoff oli luukkuvahtina. Vancouverin Sami Salo ei saanut tehopisteitä.

Washington Capitals voitti New Jersey Devilsin rangaistuslaukauskisan jälkeen 4-3, Toronto Maple Leafs kukisti New York Islandersin 5-3 ja Tampa Bay Lightning hävisi Colorado Avalanchelle 1-2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. 6

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    9. 9

      Dianasta puhutaan avoimesti uutuusdokumentissa: ”Hän oli ujo, epävarma ja naiivi” – Näin prinssit saatiin avautumaan

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. Näytä lisää