Olga, Oili

MM-kiekko

Valikko

Vehanen: Tämä oli voitoista makein!

Julkaistu:

Leijonien maalivahti Petri Vehanen esitti show´n, joka ei ihan äkkiä unohdu.
Yksi Suomen välieräsankareista, maalivahti Petri Vehanen, huokui rauhallisuutta kivikovassa välierässä Venäjää vastaan heti ottelun alusta lähtien.
 
- Kun fokuksen on pakko olla kohdallaan, myös rauhallisuus tulee otteisiin. Jos panosta ja täyttä keskittymistä ei ole, torjumisesta voi tulla rauhatonta, Vehanen sanoi yhtä rauhallisesti kuin torjui.
 
- Venäjällä oli tosi taitavia kavereita, joiden kanssa piti olla koko ajan hereillä. Sain tehdä töitä ihan riittävästi koko ajan.
 
Kaikesta näki heti, että Leijonien finaalipaikka ei jää ainakaan kiinni itseluottamusta uhkuneesta veräjänvartijasta.
 
Kun Venäjä vielä pyristeli epätoivoisesti väkevän Suomen vauhdissa, Vehanen venyi muutamaan todelliseen paraatipelastukseen ja loi entistä suurempaa uskoa kenttäpelaajiin.
 
Hän tuli, torjui ja voitti. Otti kiinni kaiken ylhäältä, alhaalta ja kaikkialta siltä väliltä. Ja teki sen eleettömästi ja rauhallisesti, vastustajaa turhauttavasti.
 
Venäjän tähtisikermästä muun muassa Aleksander Ovetshkin, Aleksander Radulov, Nikolai Kulemin ja Konstantin Gorovikov joutuivat vain haukkomaan henkeään, kun tähtimaalivahti oli kuin muuri heidän laukauksiensa tiellä.
 
- Tämä on varmasti makein voitto maajoukkueurallani!
 
- Nyt tulossa on kiva peli, mutta katsotaan sitä tuonnempana. Luotan joukkueeseen, joka pelasi tänään edessäni loistavasti. Ryhmä on ollut todella hyvähenkinen alusta lähtien, Vehanen hehkutti.
 
Vehanen torjui paitsi finaalipaikan myös makean revanssin Venäjästä Välisarjan ottelu Venäjää vastaan ei kummitellut ollenkaan sankarin mielessä, kun pelissä oli finaalipaikka.
 
- Se on taakse mennyttä. Teemu Lassila pelasi meille siitä voiton - hyvä niin.
 
Välisarjan pelissä kenttäpelaajat eivät auttaneet maalivahtia juuri lainkaan. Venäjä pääsi nopeasti kahden maalin karkumatkalle ilman, että Vehasella olisi ollut mitään sanomista sen vyörytykselle.
 
Päävalmentaja Jukka Jalonen valmennustiimineen päätti vetää Vehasen sivuun maalin suulta kahden takaiskun jälkeen ja suojella hänen itseluottamustaan turnauksen loppua ajatellen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Poliisi on kuollut Göteborgissa – jäi auton alle takaa-ajotilanteessa

    6. 6

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    7. 7

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    8. 8

      Poliisi uskoo selvittäneensä Pielisjoessa kelluneen vainajan henkilöllisyyden – naisen päätyminen veteen on yhä arvoitus

    9. 9

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    10. 10

      Prinsessa Diana hankki nuoren prinssi Williamin syntymäpäiville huippumalleja – johti hyvin kiusalliseen tilanteeseen: ”Menin aivan punaiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    10. 10

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Poliisi on kuollut Göteborgissa – jäi auton alle takaa-ajotilanteessa

    6. Näytä lisää