Olga, Oili

MM-kiekko

Valikko

Suomi ei romahda

Julkaistu:

Suomi voittaa. Se on nyt henkisesti Ruotsia valmiimpi, kirjoittaa Marko Lempinen.
Jääkiekkokatsomossa ällistyy harvoin samalla tavalla kuin perjantaina MM-kisojen välierässä Suomi-Venäjä. Leijonien voitto ei ollut ihme, ei edes selvä voitto. Ihme oli se suvereeni tapa, jolla joukkue marssi sunnuntaiseen finaaliin.

Suomi pelasi kerrankin henkisesti tiukassa paikassa rohkeasti, fiksusti ja nopeasti - aivan nappipelin. Kun tunne ja usko olivat huippua, oma pelitapa puri mykistävän tehokkaasti supertähtiä vilisevään Venäjään.

Venäjä oli innokas ja uskalias pelin alussa, mutta koska Suomi vastasi talvisotahengessä miehekkäästi takaisin eikä vastustaja päässyt johtoon, peli alkoi kääntyä sinivalkoisille. Sittemmin Suomi rynnäköi eteenpäin jatkosotahengessä, se hyökkäsi yhtenä rintamana kohti Venäjän maalia.

Leijonien kiekkokontrolliin perustuva pelisysteemi toimi nyt, kun puolustajat saivat peliä aiempaa nopeammin auki. Myös hitaat lähdöt tuottivat painetta vastustajan päätyyn, koska hyökkääjät hakivat apua alhaalta.

Se oli epätyypillinen peli Suomelta, pelin hallinta oli niin selvää. Venäläsipelaajien ilmeet olivat paljon puhuvia sillä hetkellä, kun he tajusivat unelmiensa murenevan. Varsinkin Mikael "Pikku-G" Granlundin huikean ilmaveivin jälkeen Venäjä lamaantui.

Sunnuntaina olisi sitten vuorossa unelmafinaali Suomi-Ruotsi. Nyt Suomi romahtaa, kuten finaalissa yleensä, ja varsinkin Tre Kronoria vastaan?
Näin tuskin tapahtuu. Suomalaisvalmennuksen ja -pelaajien käyttäytyminen voitetun välierän jälkeen oli yllättävän hallittua. Riemu ei näyttänyt vielä repeävän. Fiilistä piisasi pelaajien kasvoilla, mutta latausta vaikutti jääneen varastoon. Katseet olivat päättäväisiä kuin voittajilla yleensä.

Suomi on kasvanut vastoinkäymisistä erittäin yhtenäiseksi ja sitoutuneeksi. Finaalissa se kohtaa aivan samantapaisen kasvujoukkueen, kahdeksalla 1990-luvulla syntyneellä pelaajalla varustetun Ruotsin. Vastakkain on kaksi joukkueurheilun modernia esimerkkiä.

Suomi pelaa kuin Ruotsi konsanaan, kiekkoa halliten. Ruotsi vastaavasti kuin Suomi taannoin, paineistamalla. Lopputulos? Suomi voittaa. Se on nyt henkisesti Ruotsia valmiimpi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. 6

      Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. Näytä lisää