Hemmo, Hemminki

MM-kiekko

Valikko

Verkkokommentti: Leijonat tarvitsee nyt bluesia!

Tilanne on tuttu. Suomella on MM-kisoissa kärkimaista kaikista taidottomin joukkue.
Hyvä esimerkki saatiin kiirastorstain Tshekki-maaottelussa. Vielä marraskuun kotiturnauksessa Suomi riepotteli Tshekkiä mielin määrin.

Nyt Suomella oli kaukalossa suurin piirtein samanlainen joukkue kuin Helsingissä, Tshekillä oli puolestaan NHL-vahvistusten ja Jaromir Jagrin vahvistama joukkue, ja ero oli selvä! Tshekki hallitsi peliä, vei maalitilanteet selvästi, ja Suomi sinnitteli pääasiassa vain vastaiskujen ansiosta.

Kun Leijonille ei ole tulossa jättipottia myöskään NHL:stä, Leijonien täytyy olla MM-kisojen Blues: ei likimainkaan taitavin joukkue, mutta taistelutahdoltaan ja yhteisen pelisuunnitelman noudattamisessa selvästi antaumuksellisin. Siihen vielä huippuluokan maalivahtipeli (jota Tshekkiä vastaan ei ollut), niin lopputulos voi olla erittäin kelvollinen.

Yhtälö on silti kova. Pudotuspelivaiheessa odottaa kolme ottelua ja yksikin tappio romuttaa kultahaaveen. Kun Suomi joutuu jokaiseen otteluun taidollisesti altavastaajana, todennäköisyys mennä edes finaaliin asti on häviävän pieni - vaikka se oikea Blues selätti sekä Ässät että JYPin.

Suomi toki vahvistuu kosolti torstain pelistä. Tshekkiä vastaan oli poissa kaksi pelaajaa tulevasta ykkösketjusta: keskushyökkääjä Mikko Koivu ja laitahyökkääjä Tuomo Ruutu. Lisäksi NHL-puolustajat Sami Lepistö ja Anssi Salmela tulevat kokoonpanoon lauantain peliin.

Lopullisestä MM-koostumuksesta lauantain peli antaa selviä viitteitä. Ne pelaajat, jotka joutuvat väistymään NHL-miesten tieltä, niin heille voi toivottaa hyviä MM-kisoja - televisioruutujen äärestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Putkifirma munasi liitoksen – katto romahti viisi vuotta myöhemmin

    8. 8

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    9. 9

      Ennennäkemätön jätti lipui Helsinkiin – kuvat: kolme kertaa ruotsinlaivaa isompi

    10. 10

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

    5. 5

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    6. 6

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    7. 7

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    8. 8

      Naapurit kertovat: Tällaista elämää siepattu suomalaisnainen on elänyt Kabulissa

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. Näytä lisää