Pertti, Albert

MM-kiekko

Valikko

Jalonen: Pistetehtailu kotimaassa ei riitä

Suomen jääkiekkojoukkue oli Moskovassa poikkeuksellisen kokematon. Leijonissa debytoi kuusi pelaajaa, eikä se voinut olla näkymättä jäällä.
Ensikertalaisten niskaan murheellista kolmen tappio-ottelun saldoa on turha kaataa - ei myöskään maalivahtien Iiro Tarkin ja Eero Kilpeläisen, joiden taakse kiekko livahti 15 kertaa.

- Ei ollut molarien vika, että meille tehtiin niin monta maalia, huomautti Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa.

- Nuoret pelaajamme saivat hyvää kokemusta. Samalla tuli nähtyä, ettei pistetehtailu kotimaan sarjassa tarkoita automaattisesti sitä, että pisteitä syntyisi myös maajoukkueessa.

- Pelaajiahan täällä tarkkaillaan, ja yritetään siinä sivussa menestyä joukkueena, Jalonen tiivisti.

Venäjä-pelin ensimmäinen puolikas oli Suomelta miehekästä kiekkoa. Ero ponnettomaan Ruotsi-otteluun oli selvä.

- Ilme oli nyt hyvä. Ruotsia vastaan emme saaneet latausta esiin, mutta tänään ei tekeminen ollut siitä kiinni.

- Kun Venäjä pääsi parin maalin johtoon, se saattoi pelata rennosti, flow-tilassa.

Jalosen johdolla Suomi on napannut syksyn kahdesta EM-turnauksesta voiton ja jumbosijan.

- Nämä olivat niin erilaisia joukkueita, ettei niiden vertaileminen toisiinsa hyödytä.

Ensi helmikuun kolmannessa EM-turnauksessa Tukholmassa ensikertalaisia nähdään vähemmän.

- Tukholmaan valitaan kokeneempi joukkue.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    3. 3

      IS seuraa 4.finaalia: KalPan puolustus lahjoitti johtomaalin Tapparalle – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni

    4. 4

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    5. 5

      ISTV-live juuri nyt: Barack Obama palaa julkisuuteen

    6. 6

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    7. 7

      Venäläisurheilija menetti jo toisen arvokisamitalinsa dopingkäryn vuoksi – KOK ilmoitti turinabol-löydöksistä

    8. 8

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    9. 9

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    3. 3

      IS seuraa 4.finaalia: KalPan puolustus lahjoitti johtomaalin Tapparalle – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni

    4. 4

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    5. 5

      ISTV-live juuri nyt: Barack Obama palaa julkisuuteen

    6. Näytä lisää