Ritva

MM-kiekko

Valikko

Sami Vatasen fiilikset nousussa

Julkaistu:

Lauantaina Tanska-ottelun jälkeen mieli oli maassa yhdellä sun toisella Leijonalla. Turnaus ei todellakaan alkanut niin kuin sen olisi pitänyt. Avaustappio teki maajoukkueen elämästä hetkellisesti helvetillistä. Paine puserossa näytti kasvavan hetki hetkeltä.

Kunnes toisessa ottelussa Suomi teki sen mitä tarvittiin ja otti avausvoiton Saksasta.

Yksi silminnähden huojentuneista oli 18-vuotias tulokaspuolustaja Sami Vatanen, joka Tanska-otteluissa päätyi TOP-5-maalikoosteisiin. Juuttien NHL-hyökkääjä Peter Regin vei avauserässä Vatasta kuin litran mittaa ja iski hyökkäyksen päätteeksi sen ottelun voittomaalin.

Moni olisi kuvitellut, että tuollaisen jälkeen nuoren miehen itseluottamus olisi ollut lopullisesti murennettu. Toisin kuitenkin kävi. Vatanen pelasi muun joukkueen tavoin ehjän suorituksen Saksaa vastaan. Ei häikäissyt, muttei pettänyt.

- Fiilikset on paremmat itsellä ja koko joukkueella, nuori puolustaja kommentoi.

Saksa-taistosta hävisi etukäteen osa paineista, kun Tanska kukisti kaikkien yllätykseksi USA:n jatkoajalla. Se tarkoitti sitä, ettei Leijonat ykskaks olleetkaan enää pakkovoiton edessä.

- Ei me mietitty muita pelejä, Vatanen totesi.

Etukäteen Saksa-ottelusta arvioitiin Leijonille todellista Via Dolorosaa. Täysi tupa ja vastassa USA-voiton jälkeen voimiensa tunnossa oleva isäntäjoukkue ja sen fantaattiset katsojat. Mallia haettiin yhdeksän vuoden takaa, jolloin edellisen kerran MM-kisoja pelattiin Kölnissä. Silloin meteli oli korvia huumaavaa.

Nyt se ei ollut sellaista kuin ajoittain. Vaikka halli oli ääriään myöten täynnä, mitään massiivista 60 minuutin huutomyrskyä eivät saksalaisetkaan saaneet aikaiseksi. Oli fiilis katsomossa pettymys tai ei, uutta se oli ainakin Vataselle, joka JYPin kanssa on tottunut kiertämään lähinnä kotimaisia liigahalleja.

- Oli varmasti hienoin tunnelma missä olen koskaan pelannut. Oli todella kiva pelata. Aina ei kentällä kuullut mitä toinen huusi.

Avausvoitto ei kuitenkaan aiheuttanut suuria riemunkiljahduksia. Maalin voitto Saksasta ei ole sitä, mihin Suomen pitäisi parhaimmillaan pystyä. Kahden ottelun jälkeen kaksi tehtyä maalia on hämmästyttävän heikko suoritus.

- Me ei saatu hirveästi maalipaikkoja. Puolustettiin hyvin ja Vehanen (maalivahti Petri Vehanen) oli taas ihan liekeissä. Saatiin kuitenkin paremmin peliä kasaan, Vatanen arvioi.

- Kyllä me tiedettiin, että Saksa tulee kovaa.

Avausottelun jälkeen iso kysymys oli myös, miten Leijonien lukuisat ensikertalaiset, heidän joukossaan Vatanen, pystyvät kestämään painetta, jonka kinkkinen tilanne loi. Ainakaan katsomoon asti sellaisia paineita ei kuitenkaan Saksa-kamppailussa näkynyt.

- Kyllä Tanska-peli jännitti etukäteen enemmän kuin tämä. Se oli kuitenkin eka peli, ja se saatiin alta pois. Aika nopeasi käännettiin katseet tähän peliin.

D-lohkon tilanne on melko kimurantti. Ainoastaan Tanska voi hengittää jo vähän helpommin, sen jatkopaikka on varma. Muiden jatkoonmenijöiden ja lopullisten sijoitusten määrittelemiseksi vaaditaan jo korkeamman tason jääkiekkomatematiikkaa.

Selvää on kuitenkin se, että Suomi tarvitsee lisäpisteitä USA-ottelusta. Keskiviikkona iltapäiväpelinä on Saksa-Tanska. Tuolloin ennen USA-ottelun alkua ollaan tässäkin suhteessa viisaampia.

- Me hoidetaan vain omat pelit ja hommat, katotaan mihin se riittää, Vatanen korosti.

  • mm-kiekko
Näitä luetaan!
  1. 1

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  4. 4

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  5. 5

    Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Antti, 45, säikähti pahanpäiväisesti lenkillä – ”Karhu istui polulla itseään nuoleskellen”

  8. 8

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  9. 9

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  10. 10

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  5. 5

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  6. 6

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  7. 7

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  8. 8

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  9. 9

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  10. 10

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  4. 4

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  5. 5

    Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

  6. Näytä lisää