Minja, Miisa

MM-kiekko

Bäckström pelasti Suomen

Julkaistu:

Maalivahti Niklas Bäckström lähti MM-kisoihin mielessään kaksi tavoitetta: pelata kullasta ja pelata päätöspelissä turnauksen paras pelinsä.

Kultapeli jäi haaveeksi, mutta Bäckström hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Hän torjui nollapelin pronssiottelussa Ruotsia vastaan upeasti. Bäckström venyi ruotsalaisten laukausten eteen kerta toisensa jälkeen. Yhden tilanteen hän pelasti jäässä maaten melkein maaliviivalta pyyhkäisemällä kiekon näkemättä turvaan kädellään.

- Niklas Bäckström pelasti meidät tänään, hän pelasi upean pelin, kiitti Leijona-kapteeni Ville Peltonen.

Bäckström tuli otteluun erittäin valmiina. Hän todella halusi voittaa.

- Tämä oli kuitenkin ensimmäinen mitalipeli arvokisoissa, jonka sain aloittaa maalissa.

- Joukkueella ei varmaan ollut helppo tilanne lähteä tähän peliin, mutta saimme ladattua itsemme, Bäckström sanoi.

Minnesotan ammattilaisvahti tähtäsi koko ajan parempaan ja parempaan suoritukseen. Vain Kanada-pelissä hänen taakseen saattoi mennä joku kyseenalainen maali. Muuten hän oli kujin muuri.

- Tähtäsin pari viikkoa siihen, että turnauksen viimeinen peli olisi se paras peli. Harmi vaan, ettei pelattu finaalissa. Mutta on turha jossitella. Nyt saimme pronssia ja se oli varmaan se, minkä ansaitsimme.

Bäckström oli Suomen tuki ja turva kautta koko turnauksen. Viimeisen pelin jälkeen hänen huuliltaan irtosi jo hymykin. Pari viikkoa oli nähty hyvin keskittynyt huippuvahti.

- Se oli itselleni iso peli, totta kai sen haluaa pelata hyvin. Ja kauden viimeinen peli jää mieleen koko kesäksi. Olisi ollut aika pitkä kesä, jos olisi joutunut lähtemään tyhjin käsin kotiin, Bäckström sanoi.

Bäckström oli Latvian pronssijoukkueessa varavahti. Itävallassa 2005 Suomen tie tyssäsi rangaistuslaukauskilpailussa Venäjää vastaan puolivälierään. Silloin Bäckström ei mahtanut Pavel Datsjukin ihmeveiville mitään.

Bäckström sanoi nauttineensa MM-kokemuksesta. Hän oli ensimmäistä kertaa selkeä ykkösvahti.

- On aina hienoa päästä maajoukkueeseen, mutta pitkän kauden jälkeen ei ole koskaan helppo lähteä. Pitää olla sataprosenttisen varma, että pystyy pelaamaan. Tämä on erittäin kovatasoinen turnaus, turha tänne on tulla puolivaloin tekemään itsestään hölmöä.

- Hyvä lähteä hymy huulilla kesälomalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. 6

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  7. 7

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  8. 8

    Iranin toimet kuin Kim Jong-unin oppikirjasta – ”Piditte siitä tai ei, aiomme auttaa Syyriaa, Jemeniä ja Palestiinaa”

  9. 9

    Huhut vellovat Kylie Jennerin, 20, raskausuutisen ympärillä: kuka on lapsen isä? Ex-poikaystävä väitti vauvaa omakseen

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. Näytä lisää