Urpo

MM-kiekko

Valikko

Tuomo Ruutu kaipasi itseltään lisää tehoja

Julkaistu:

Suomen MM-turnaus päättyi pronssimitaleihin. Yksi turnauksen onnistujista oli Carolina Hurricanesin hyökkääjä Tuomo Ruutu, joka pelasi koko turnauksen ajan hyvin yhdessä tutkaparinsa Mikko Koivun kanssa.

Miehen pistesaldoksi yhdeksässä ottelussa muodostui neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä.

- Olisin voinut olla vielä tehokkaampi, Ruutu arvioi omaa suoritustaan.

Myöskään joukkueen tulos ei luonnollisestikaan ollut täydellinen. Suomi lähtee MM-kisoihin tavoittelemaan aina mestaruutta ja nyt se jäi jälleen saavuttamatta.

- Turnaus oli ihan ok. Tietysti olisi voitu vielä enemmän nipistää, mutta pronssiinkin pitää olla tyytyväinen.

Välierätappio Venäjälle oli leijonille paha paikka. Perjantain tappion jälkeen ilmeet olivat myrtyneet, mutta vuorokautta myöhemmin kaukaloon tuli ottelun alussa joukkue, joka halusi voittaa.

- Ei valmennusjohdon tarvinnut sanoa mitään ihmeellistä. Jokainen tiesi, ettei pronssi ole mikään itsestäänselvyys.

Latvian MM-kisat vuonna 2006 olivat jonkinlainen taitekohta Tuomo Ruudun maajoukkueuralle. Penkin alle menneiden kisojen jälkimainingeissa mies ilmoitti harkitsevansa koko uransa päättämistä.

Myöhemmin hän kuitenkin päätti jatkaa ja kaksi edellistä turnausta ovat olleet pelillisiä menestyksiä. Jo vuosi sitten Moskovassa Ruutu oli yksi leijonien parhaista pelaajista ja nyt hän muodosti Mikko Koivun kanssa koko joukkueen parhaimman tutkaparin, joka pelasi pronssiottelun loppuhetkiä lukuun ottamatta yhdessä koko turnauksen ajan.

- Maajoukkueeseen tullaan aina kun on mahdollisuus. Nautin pelaamisesta ja mitä enemmän pelejä tulee, sen parempi, Ruutu nauraa.

  • mm-kiekko
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  7. 7

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  8. 8

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  9. 9

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  10. 10

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  10. 10

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. Näytä lisää