Uuno

MM-kiekko

Valikko

Jalonen kertoo - mikä elementti on MM-kisoissa tärkein?

Julkaistu:

Kärsimys kasvattaa, vastoinkäymiset jalostavat, tuskasta timantit hioutuvat. Suomen MM-jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen uskoo, että takellellen Saksan-turnauksen aloittaneista Leijonista on kasvanut paineen alla voittava ryhmä.

Viime lauantain Tanska-avaustappiota ei maajoukkueen liepeillä kukaan toivonut, mutta jos MM-turnaukseen oli pakko hyväksyä heikko ottelu, se osui suomalaisittain sopivaan paikkaan.

- Ollaan varmasti parempi joukkue tällä tavalla, kuin että olisimme ensin voittaneet kaksi peliä ja sitten hävinneet kolmannessa USA:lle, Jalonen näkee.

- Tietysti jälkeenpäin ajateltuna me oltaisiin voitu valita erilainen tie, päävalmentaja pehmentää.

Yhdeksän MM-ensikertalaisen Suomi on kansainvälisissä kaukaloissa melko kokematon miehistö. Itseluottamuksesta on viime kädessä paljon kiinni.

Jalosen mukaan turnauksen tärkein elementti löytyy tunnepuolelta.

- Nyt on päästy sille tunnetasolle, että voidaan voittaa täällä pelejä. Tunnetaso on tärkein, sille pääseminen ei ole helppoa.

Jalonen kehuu MM-joukkuettaan kerkeästi. On vaikea arvioida, kuinka paljon kehuissa on tietoista taktikointia. Yksi valmentajan tehtävistähän tunnetusti on kääntää huomiota pois pelaavan joukkueen tekemisistä.

- Tämä on hyvä joukkue, täynnä esimerkillisiä äijiä. Kukaan ei ole pelannut huonosti.

  • mm-kiekko
Näitä luetaan!
  1. 1

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  5. 5

    Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

  6. 6

    Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

  7. 7

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  8. 8

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  9. 9

    Uhkea tosi-tv-tähti Anne-Mari lemmenlomalla – kihlattu hehkuttaa rakastaan estottomasti: ”Ihana ilta kauniin naiseni kanssa”

  10. 10

    Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  5. 5

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  6. 6

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  5. 5

    Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

  6. Näytä lisää