Tuukka, Touko

MM-kiekko

Valikko

Toimitsijan verille lyönyt venäläispelaaja kuittasi ylilyöntinsä erikoisella tavalla

Julkaistu:

Nuorten MM-kiekko
Venäjän Vladislav Kamenev vastasi tympääntyneenä kysymykseen mailaraivostaan.
Mailallaan toimitsijaa käteen lyönyt Venäjän joukkueen kapteeni Vladislav Kamenev ei halunnut finaalin jälkeen selitellä tapahtunutta millään tavalla.

Kamenev antoi venäläisille toimittajille lyhyen haastattelun Hartwall-areenassa Suomelle hävityn finaalin jälkeen. Toimittajat kysyivät häneltä myös, mitä kolmannen erän lopussa oikein tapahtui.

– En tiedä, kysykää tuomareilta, mitä oikein tapahtui, Kamenev vastasi erittäin tympääntyneen oloisena.
  • Artikkelin videolla kuvakooste ottelun maaleista ja voitonjuhlista.
Kamenev pillastui finaalin kolmannessa erässä sen jälkeen, kun Mikko Rantanen oli laukonut Suomen 3–2-johtoon reilut kaksi minuuttia ennen päätössummeria. Tässä yhteydessä Kamenev sai 10 minuutin käytösrangaistuksen.

Kamenev kävi kuitenkin edelleen kuumana ja huitoi mailallaan mennessään jäähyaitioon ikävin seurauksin. Kamenevin maila osui toimitsijan käteen, johon tuli verta vuotava haava. Kamenev sai välittömästi 20 minuutin rangaistuksen ja joutui suihkuun ennen päätössummeria.

Venäläistoimittajille Kamenev tilitti pelin jälkeen täysin lyödyn oloisena, kuinka hänellä ei ole enää yhtään voimia eikä tunteita.

– En tiedä, mistä jäi puuttumaan, kaiken annoimme. Minulla ei ole enää voimia, ei tunteita, hän sanoi Championat-urheilusivun julkaisemalla videolla.

– Turnaus olisi ollut meille onnistunut, jos olisimme voittaneet. Häviö on kipeä, Kamenev sanoi.

Loppuottelu:

Venäjä–Suomi ja. 3–4 (1–0, 0–0, 2–3, 0–1)

1. erä: 4.50 Vladislav Kamenev (Ivan Provorov–Maksim Lazarev) 1–0 yv.
Jäähyt: 3.55 Kaapo Kähkönen S 2 min, 8.40 Niko Mikkola S 2 min, 15.01 Artur Lauta V 2 min.

2. erä: maaliton.
Jäähyt: 23.55 Jevgeni Svetshnikov V 2 min, 28.08 Damir Sharipzhanov V 2 min.

3. erä: 40.24 Patrik Laine (Sebastian Aho–Jesse Puljujärvi) 1–1, 41.41 Andrei Svetlakov 2–1, 50.07 Aho (Puljujärvi–Laine) 2–2, 57.51 Mikko Rantanen (Vili Saarijärvi–Antti Kalapudas) 2–3 yv, 59.54 Svetlakov (Provorov–Jegor Rykov) 3–3 im.
Jäähyt: 53.00 Provorov 2 min, 55.52 Dmitri Sergejev V 2 min, 57.51 Kamenev 10+20 min.

Jatkoerä: 61.33 Kasperi Kapanen (Aleksi Saarela) 3–4.

Jäähyt yhteensä: Venäjä 5x2 min ja Kamenev 10+20 min, Suomi 2x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Aleksander Georgiev V 9+9+7+0=25 (poissa 58.37–59.54), Kaapo Kähkönen Suomi 12+2+8+0=22.
Erotuomarit: Brett Iverson Kanada ja Christopher Pitoscia USA.
Yleisöä: 13479.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    7. 7

      Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    10. 10

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    10. 10

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää