Alvar, Auno

Miss Suomi

”Pelkkä kauneus ei riitä” – Missimamma Sunneva Kantola: Nämä ovat vaatimukset uudelle Miss Suomelle

Julkaistu:

Miss Suomi
Miss Suomi -finalistit julkistetaan tänään. Missikeisarinna Sunneva Kantola kertoi IS:lle, mitä tulevalta Miss Suomelta toivotaan.
Missikruunua tavoittelee jälleen tänäkin vuonna 10 nuorta naista, jotka paljastetaan tänään tiistaina iltapäivällä. Ulkopuolisen silmin misseys ei paljoa vaadi – pitää vain olla nätti ja hymyillä. Ulkopuolinen on epäilyksineen väärässä. Missiunelman eteen on aina täytynyt tehdä lujasti töitä. Tänä päivänä työnteon merkitys on korostunut entisestään.

– Ei se niin mene, että hup-san-saa, mäpä lähden kisaamaan. Tytöt joutuvat tekemään paljon töitä ennen kisaa. Moni on valmistautunut jo parikin vuotta tähän, missikeisarinna Sunneva Kantola painottaa Ilta-Sanomille.

– Tietysti missin täytyy olla edustava, mutta sanavalmis pr-ihminen, joka pärjää muiden kanssa on aina vahvoilla. Missin työ menee laidasta laitaan ja oman persoonan täytyy tulla esille.

Kantola kertoo, että Suomen vallannut fitnessbuumi on näkynyt myös missikisoissa ja viime vuosina mukana on ollut todella urheilullisia tyttöjä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sporttisuus on korostunut viime vuosina niin Suomessa kuin kansainvälisissäkin missikisoissa. Missimaailma seuraa buumeja ja fitnessbuumi alkaa nyt näkyä toden teolla. Ei missien lihasten tarvitse näkyä, mutta kropan täytyy olla kiinteä ja treenattu.

IS kertoi jo viime vuonna, että kurvikkaat missit ovat saaneet väistyä lihaksikkaiden sporttimissien tieltä.

Tilastojen mukaan missien rinnanympärys on pienentynyt ja vyötärönympärys leventynyt. 1950-luvulla kruunattujen painoindeksi eli pituuden ja painon suhde sen sijaan on pysynyt tismalleen samana kuin 2000-luvulla kruunattujen.

”Otettava huomioon, mitä missimaailma haluaa”

Vanhan sanonnan mukaan moni kakku on päältä kaunis, mutta sisällä on pelkkää silkkoa. Jos missikandidaatin sisältä paljastuu tätä paljon puhuttua silkkoa – tummaa leipää, jota valmistetaan piimästä ja männyn kaarnan alla olevasta nilasta – jää missikruunu pelkäksi unelmaksi.

– Pelkkä kauneus ei riitä. Fakta on se, että voittaja lähtee kansainvälisiin kilpailuihin ja meidän on otettava huomioon, mitä koko missimaailma haluaa, Kantola painottaa.

Kantolan mukaan sosiaalisuus on missin tärkein ominaisuus.

– Missin täytyy ilman muuta tulla toimeen ihmisten kanssa.

Yksi osa misseyttä on hyväntekeväisyys.

– Hyvän tekeminen on iso osa missikulttuuria. Tytöille annetaan jo castingissä tehtäväksi miettiä oma hyväntekeväisyyskohde.

”Emme voi olettaa, että he osaavat homman heti”

Moni missitittelistä unelmoiva tulee julkisuuteen kertarysäyksellä.

– Joukossa on aina niitä tyttöjä, jotka eivät ole aiemmin olleet missään esillä. Emme voi olettaa, että he osaavat homman heti. Siksi meillä on tiimi, joka kouluttaa tyttöjä ja olemme tehneet taustatyömme hyvin. Onhan se aina jännittävää tulla koko Suomen eteen.

Kantola vertaa missiehdokkaita muiden maiden kuninkaallisiin.

– He ovat meidän prinsessojamme, missien tekijä nauraa.

Tämänpäiväisen julkistuksen jälkeen alkaa tiivis missikiertue, joka vie 10 finalistia mitä moninaisimpiin paikkoihin.

– Kiertue lähtee lauantaina Turkkiin. Tytöt pääsevät tosi moniin ihaniin paikkoihin. Vanhatkin missit jaksavat aina muistella kiertuetta. He ovat sanoneet sen olleen heidän elämänsä ihanin seikkailu. Jo castingissä olen kuullut tyttöjen sanovan, että he haluavat sinne kiertueelle tapaamaan ihmisiä, ja kokemaan ja näkemään kaikkea upeaa.

Miss Suomi -kilpailun ehdot:

- On kruunauspäivänä iältään 18–24-vuotias nainen.

- Hyvämaineinen Suomen kansalainen.

- Naimaton

- Lapseton

- Ei ole koskaan osallistunut alastonkuvauksiin tai niihin verrattaviin esiintymisiin.

- Ei käytä, eikä ole koskaan käyttänyt huumeita.

- Virallisia pituus- tai painorajoja ei ole.

- Lävistykset tai tatuoinnit eivät ole kiellettyjä, mutta ne saattavat alentaa tuomaripisteitä. Kaikkiin kauneusleikkauksiin tai niihin verrattaviin toimenpiteisiin suhtaudutaan erittäin varauksellisesti ja käsitellään tapauskohtaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    7. 7

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    8. 8

      Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

    9. 9

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    10. 10

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. Näytä lisää