Ilpo, Tuure

Miss Suomi

Valikko

Sinkulle perintöprinsessalle satelee kukkalähetyksiä ja treffikutsuja

Miesten suosiossa
Jääkiekkoilijapoikaystävästään Eetu Pöystistä tammikuussa eronnut Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Krista Haapalainen elää unelmiensa sinkkuaikaa.
Heti Miss Suomi -kisan jälkeisenä aamuna Krista Haapalaista, 24, odotti melkoinen yllätys.

- Hotellihuoneeseeni tuotiin neljä kimppua kukkia, suklaata, hedelmälautanen, kaksi pulloa samppanjaa... Niin siistiä! Krista hihkuu.

- Yhdeltä mieheltä sain kymmenen kappaletta ruusuja. Tällaiset ovat niin kivoja yllätyksiä, sillä en ole elämässäni hirveästi kukkia saanut.

Krista on erityisen yllättynyt miesten yltiöromanttisista elkeistä.

- Ehkä nämä miehet olivat huomanneet, kun kerroin kisojen aikana, että olen oikein superromantikko, Krista nauraa.

- Nämä yllätykset ovat olleet kyllä tosi kivoja juttuja. Päiväni alkoi ihan eri tavalla.

- Myös treffikutsuja on tullut. Tiedän kaikki nämä miehet jollain tavalla entuudestaan.

Krista nähtiin missifinaalissa jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin hän seurusteli vielä jääkiekkoilija Eetu Pöystin kanssa, joten treffikutsuja ei sadellut.

Krista oli vain 17-vuotias, kun pari tapasi toisensa urheilulukiossa. Reilut kuusi vuotta seurustellut pari erosi tammikuussa.

- Nyt ajattelin pysyä sinkkuna ainakin kesän ajan, miesten huomionosoituksiin hukkuva Krista sanoo pilke silmäkulmassa.

- Nämä missikisat tuntuvat olevan hyväksi monella tavalla, hän naurahtaa.

Krista kuitenkin vakavoituu todetessaan, että erosta on kulunut liian lyhyt aika vakavampaa parisuhdetta ajatellen.

- Haluan nyt kokeilla omia siipiäni ja keskittyä missivuoden tuomiin töihin. Parisuhde vaatii kuitenkin aikaa, joten sen aika tulee myöhemmin, Krista pohtii.

- En ole koskaan ollut sinkkuna, joten katsotaan nyt tämäkin vaihe läpi.

Millainen mies sitten olisi Kristan mieleen?

- Aiemmin listallani oli vain yksi toive: miehen pitää saada minut nauramaan, Krista sanoo.

- Nyt lista alkaa olla liiankin pitkä: tykkään tummista, määrätietoisista ja topakoista miehistä, jotka eivät laita itseään liikaa ja jotka osaavat laittaa ruokaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. 6

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    7. 7

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    8. 8

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. Näytä lisää