Reija

Miss Suomi

Kuolaavatko miehet missien perään? - Lotta Hintsa tyrmäsi missikliseitä

Julkaistu:

miss suomi
IS esitti yleisiä väittämiä misseistä. Miss Suomen kruunun sunnuntaina seuraajalleen luovuttava Lotta Hintsa vastasi kysymyksiin misseydestä.
Missit löytävät aina jääkiekkoilijan poikaystäväkseen.

Ei pidä paikkansa, jos miettii, kuinka monella missillä ei ole jääkiekkoilijaa poikaystävänä. Minäkin löysin jääkiekkoilijani ennen kuin olin missi, Lotta Hintsa sanoo.

Suomalaiset lähtevät aina kansainvälisiin missikisoihin suosikkeina.

- On kiinni siitä, kenen ennakkosuosikkina. Esimerkiksi filippiiniläisillä on monia missirankingeja netissä, mutta niissä pidetään tummemmista. Kyllä suomalaisilla misseillä potentiaalia on.

Missikiertueella ollaan aina hyvää pataa ja draamaa ei löydy.

Meidän kiertueella näin oli. Castingissa valitaan hyviä persoonia, joiden pitää tehdä vaikutus. Siellä karsitaan ne, jotka saattaisivat aiheuttaa draamaa.

Missit haluavat opettaa nuoria. Itse olet kertonut nuoruuden anoreksiastasi.

Jos pystyy olemaan hyvänä esimerkkinä, sitä kannattaa käyttää hyväksi. Yleinen ajatushan on, että missi on puhtoinen, hyväkäytöksinen ja hyvä kansalainen. Ei se vaadi kuitenkaan elämäntarinansa jakamista.

Itse sain hyvää palautetta, kun kerroin anoreksiasta. Sain yhteydenottoja anoreksiaa sairastavilta nuorilta, jotka haluavat päästä siitä eroon. Juttelu heidän kanssaan oli sen arvoista. Rehellisesti sanottuna minua pelotti kertoa tarinani.

Misseillä on hyvät tulot.

Ei niillä rikastumaan pääse, mutta elää kuitenkin hyvin. Tietysti se on siitä kiinni, onko säästäväistä tyyppiä. Itselläni kaikki on mennyt, mitä on tullut.

Rahatilanne on muuttunut, kun kisoja on uudistettu ja nyt on oma toimisto, joka hoitaa keikat. Uskoisin, että tulot ovat myös parantuneet.

Kaikki missit haluavat suurperheen.

Ei pidä paikkansa. Itselläni lapsenteko ei ole ajankohtaista, enkä ole miettinyt asiaa.

Kaikki missit haluavat laulajiksi.

Ei pidä paikkansa. Minulla on niin hyvä sävelkorva, etten voi kuunnella, jos joku laulaa väärin. Enkä voisi olla varma, etten itse laulaisi joskus nuotin vierestä. Tiedän, että Sara Chafak haluaa laulajaksi, mutta hän on yksi 53 missistä.

Missivuoden jälkeen halutaan heti eroon missilookista ja tähdätään mallimarkkinoille.

En usko, että väkisin yritetään eroon missileimasta, mutta monet haluavat luoda itselleen työmahdollisuuksia.

Miehet kuolaavat missien perään.

Pikkusisko on joutunut kärsimään tästä, kun hän on ollut viihteellä. Häntä on luultu minuksi. Minä en ole kärsinyt siitä. Facebookiin on tullut joitakin viestejä, joissa on pyydetty kahville tai sanottu, että täällä olen, jos eroat. Kun on poikaystävä, ei tule asiattomia viestejä.

Olen kuullut, että kun uutisoidaan missin erosta, sähköpostilaatikot ovat räjähtäneet. Siitä voi päätellä, että miehet ovat sinkkumissien perään.

Missit juoksevat kaiken maailman kissanristiäisissä.

Minun edustukseni on tarkkaan harkittua. On huono, jos kasvot kuluvat.

Viivi Pumpasen ja Karita Tykän kanssa olemme jutelleet, että kaikissa tapahtumissa ei kannata näkyä, ettei tule bilettäjäimagoa. Jokainen tyylillään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    2. 2

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

    8. 8

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    9. 9

      Kaisa jätti uskonnollisen yhteisön ja löysi seksuaalisuutensa lesbopiireistä: ”Oli pakko uskaltaa”

    10. 10

      Näin Niinistö kommentoi Trumpin YK-puhetta ja uhkausta Pohjois-Korealle –”Se oli kyllä melkoinen ilmaisu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    2. 2

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

    6. Näytä lisää