Mervi

Miss Suomi

Lotta Hintsa on uusi Miss Suomi

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi on saanut uuden missin.

Kruunun vei numerolla kolme kilpaillut Lotta Hintsa.

Ensimmäinen perintöprinsessa on numerolla 6 kilpaillut Maija Kerisalmi. Toinen perintöprinsessa on numerolla kahdeksan kilpaillut Helianna Ylimaula.

Yleisön suosikki oli numerolla neljä kilpaillut Laura Ahola. Palkinnon jakoi Kaisa Liski ja Teuvo Loman.

Lehdistön ihannetyttö oli kruunun vienyt Lotta Hintsa. Palkinnon jakoi Ilta-Sanomien Sanna Ala-Seppälä.

Miss Suomen valinta alkoi maaliskuussa, jolloin järjestettiin ensimmäinen casting-tilaisuus. Tilaisuudessa valittiin 25 semifinalistia, joista kuukauden päästä valittiin lopulta kymmenen finalistia.

Finalistit osallistuivat missikiertueelle kolmen viikon ajan. Tänä aikana he kävivät muun muassa Turkin Alanyassa sekä reissasivat ympäri Suomen. Finalistien kiertueesta tehtiin myös tosi-tv –ohjelma.

Lotta Hintsa nousi julkisuuteen heti finalistijulkistuksen jälkeen, kun selvisi, että hän on seurustellut F1-maailmanmestari Lewis Hamiltonin kanssa. Hintsan isä on F1-lääkäri Aki Hintsa, joten Lotta on tottunut reissaamiseen ja julkisuuteen jo varsin nuoresta iästä lähtien.

- Tää on aivan ihanaa, Lotta hehkutti heti voittonsa jälkeen.

Ota kantaa

Voittiko suosikkisi?

Kyllä 29% Ei 71%
Ääniä yhteensä 28698

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. 6

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    7. 7

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    8. 8

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    9. 9

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    10. 10

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. Näytä lisää