Oliver, Olivia, Oiva

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi -finalisti Mona selvisi maanjäristyksestä Indonesiassa

Julkaistu: , Päivitetty:

24-vuotias Miss Suomi -finalisti Mona Virtanen koki pelottavia hetkiä asuessaan muutama vuosi sitten Indonesiassa.

Viidettä vuotta oikeustiedettä opiskeleva turkulainen Mona Virtanen oli vuonna 2011 opiskelijavaihdossa Indonesiassa. Hän oli ystävänsä kanssa juuri Balilla, kun maa alkoi järistä.

- Alkuun tuntui vain vaimeaa värinää, ja ajattelimme, että ei tämä voi olla maanjäristys. Yhtäkkiä koko talo alkoi täristä ja juoksimme ulos. Siellä ihmiset juoksivat ja kiljuivat ja tärinä tuntui voimakkaasti joka puolella. Omasta talostamme tuli kattotiiliä alas, Mona kertoo.

 älkeenpäin selvisi, että kyseessä oli 6,8 richterin asteikon järistys ja myös tsunamia pelättiin. Sitä ei kuitenkaan kaikeksi onneksi tullut ja myös henkilövahingoilta vältyttiin.

- Kyllä se oli aika pelottava kokemus ja perhe kotona Suomessa oli tietenkin kauhuissaan, Mona kertoo.

 Oikeustiedettä opiskeleva Mona tähtää asianajajaksi. Hän pääsi erittäin suosittuun koulutukseen ensimmäisellä yrittämällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

    4. 4

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    7. 7

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    8. 8

      Uhkeiden Playboy-kaksosten railakas illanvietto riistäytyi täysin käsistä – molemmat pidätettiin väkivaltaisen rähäkän seurauksena

    9. 9

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    10. 10

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. 6

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    7. 7

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    8. 8

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

    4. 4

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    6. Näytä lisää