Atso

Miss Suomi

Mallimamma lyttää missifinalistit: "Bilehilemissejä"

Julkaistu:

Missikisoja 13 vuoden ajan luotsannut Marjo Sjöroos ei ole vakuuttunut tämän vuoden missiehdokkaista.
- Kaikki vaikuttavat samasta muotista vedetyiltä. Kaikki laitetaan samannäköisiksi. Mulle tulee näistä aina mieleen ”bilehilemissit”. Olisi upeaa, kun siellä olisi erityyppisiä, persoonallisia tyttöjä, Sjöroos toteaa.

Nykyään mallitoimistoa johtava Sjöroos sanoo tyttöjen olevan kauniita, mutta todellista kaunotarta hän ei joukosta löytänyt. Numerolla neljä kilpaileva tumma kaunotar, Sara Chafak erottui edukseen muista tytöistä, mutta hänkään ei pelasta missien yleistä tasoa viime vuoteen verrattuna.

- Viime vuonna oli ehdottomasti parempi taso, Sjöroos sanoo. 

Missiorganisaation lupailemat uudistukset eivät ole vielä Sjöroosia vakuuttaneet.

- Missikilpailut ovat vanhan toistoa koko ajan. Aikansa eläneet, täytyy rehellisesti myöntää. En ihmettele, että kansa sanoo, etteivät missikisat enää kiinnosta heitä. Odotan innolla, tuleeko nyt jotakin uutta, Sjöroos toteaa.

Sjöroos kaipaisi missikisoihin lisää persoonallisia tyttöjä, jotka tuntuvat kuitenkin havittelevan mieluummin mallin uraa. Tämä on hänen mukaansa näkynyt esimerkiksi Nelosen Huippumalli haussa –sarjassa, jossa on nähty upeita kaunottaria. Etenkin tuoreimman kauden voittaja, Anna-Sofia saa Sjöroosilta kehut todellisesta kauneudestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    9. 9

      Autopesuloista paljastui yllättävä uhka: Kuskit ja autot vaarassa

    10. 10

      EK12: Esapekka Lapille jo kahdeksas pohja-aika – suomalaisilla kolmoisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. Näytä lisää