Teresa, Tessa, Terttu

Miss Suomi

Valikko

Missikeisari sivuun skandaalin takia - tämä nainen tilalle

Legendaarinen missikeisari joutuu syrjään Miss Suomi -kisojen johdosta.

Finnartistin Eino Makunen ja vaatealan yrittäjä Sunneva Kantola ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Kantola vastaa koko ensi vuoden Miss Suomi 2012 -kilpailujen käytännön järjestelyistä.

Samalla Finnartist Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimiva Makunen siirtyy yhä enemmän taka-alalle Miss Suomi -organisaatiossa.

- Se tarkoittaa sitä, että minä hoidan kaiken käytännön asiat Miss Suomeen liittyen, Kantola valottaa.

Taustalla on skandaali, jossa tämän vuoden Miss Suomi Pia Pakarinen luopui kruunustaan syyskuussa. Hän arvosteli missijärjestäjiä siitä, että hänet jätettiin missivuonna vailla tukea.

Kantolan mukaan Finnartistit omistavat yhä kilpailun, mutta Kantolan mukaan työnjako on selvä.

- Mulla on intoa sitä tehdä, ja he ovat nähneet sen. Tätä on jo pidemmän aikaan neuvoteltu, Kantola jatkaa.

Kantola on innoissaan missikeisarinnan tittelistään.

- Meillä on jo ensi vuodeksi ihan mielettömät suunnitelmat.

Makunen ei kuitenkaan vetäydy areenalta täysin vaan työskentelee edelleen Miss Suomi -kilpailuiden kunniatehtävissä.

- Kyllähän hän on edelleen Finnartistien hallituksen puheenjohtaja ja varmasti tuomaristossa mukana, mutta minä teen kaikki käytännön työt.

Miss Suomi -instituution ympärillä on viime viikkojen aikana kuohunut, mutta Kantola uskoo, että nyt on uusien tuulien aika.

- Olen siitä ihan sataprosenttisen varma.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    7. 7

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    8. 8

      IS kokeili: Onko tässä uutuus, joka vihdoin muuttaa Suomenkin sähköautomarkkinat?

    9. 9

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    10. 10

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. Näytä lisää