Oliver, Olivia, Oiva

Miss Suomi

Valikko

Mauttomuuden huippu missikiertueella

Julkaistu:

Eilen Loviisasta startannut Miss Suomi -kiertue sai yleisön haukkomaan happea missifinalistien perinteisessä muotinäytöksessä.

Paikallisessa kauppakeskuksessa järjestetty muotinäytös paljastui lopulta kaikkea muuta kuin perinteiseksi, kun tytöt ilmestyivät yleisön eteen alusvaatteita esitellen. Näytöksen kohokohta on perinteisesti ollut juuri alusvaatekierros, jossa katsojat ovat voineet vaatteiden lisäksi arvioida missien vartaloita.

Eilen missit olivat kuitenkin pukeneet alusvaatteidensa alle pitkähihaisen paidan ja pitkät housut, jotka näyttivät lähinnä lämpökerrastolta.

Yleisössä asuja pidettiin mauttomina, jopa irvokkaina. - No ei se mikään kerrasto ole, vaan sellainen kokobody, jota käytetään maailmallakin. Se on hieno, tiukka ja kiiltävä musta puku, vähän sellainen bondtyttömäinen, kiertueen järjestäjä Marjo Sjöroos sanoo.

- Teetin tytöille tällaiset asut keskusteltuani ideastani alusvaateyrityksen kanssa. Triumphilla pidettiin ajatuksesta.

Marjo Sjöroos on hyvin ylpeä keksinnöstään.

- Esittelisin alusvaatteita tästä lähtien aina näin!

Kokobodyn käyttö perustuu Sjöroosin mukaan siihen, että bodyn avulla yleisön katse kiinnittyy itse alusvaatteisiin, eikä missikandidaatteihin. - Muotinäytöksessä on tarkoitus esitellä muotia, ja kyllä missit ovat kiertueella myös malleja. Toivon, että yleisö ei arvostele vain missejä, vaan että ihmiset kiinnittäisivät huomiota vaatteisiinkin.

- Mustan bodyn päällä alusvaate tulee kaikkein parhaiten esiin. Silloin ihmiset eivät kiinnitä katsettaan paljaaseen pintaan - ei paljaaseen takapuoleen tai rintaliiveistä pilkottavaan rintaan - vaan itse alusasuun.

Mutta eikö missikiertueella ole tarkoitus esitellä myös missejä?

- Kyllähän näiden kokobodien alta näkyy vartalo täydellisesti. Jokainen vartalon kaari tulee loistavasti esiin. Body paljastaa enemmän kuin se, että he olisivat pelkissä alusvaatteissa, Sjöroos uskoo.

- Se paljastaa paremmin kaikki rasvamöyhkyrätkin.

Kokobodyt seuraavat missejä koko viikon kestävän kiertueen ajan.

IS

Katso kuvia alusasunäytöksestä

Lähetä kuva itsestäsi ja missifinalistista IS:n toimitukseen

IS haastattelee Ida Stepanowia

Katso kuvat ja äänestä!

Katso Alisan esittelyvideo

Missiehdokkaiden esittely!

Missien ilta valokuvausstudiolla

Missit poseeraavat bikineissä

Nina Björnström missien manageriksi

Kaikki missivideot

Missit Loviisassa

Blogi: Perintö-prinssit ja Hengaaja

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. 6

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  7. 7

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  8. 8

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  9. 9

    Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

  10. 10

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  5. 5

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  6. 6

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  7. 7

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. Näytä lisää