Marko, Markus, Markku

Miss Suomi

Valikko

Viivi Pumpanen kieltäytyi missiristeilyllä pituusmittauksesta

Viivi Pumpanen kieltäytyi missiristeilyllä IS:n tarkistusmittauksesta. 167-senttisen missin epäillään käyttäneen hiuslisäkettä semifinaalin mittauksessa.

Miss Suomen pituudesta käydään netin keskustelupalstoilla kovaa keskustelua. Hänen tiedetään kertoneen missihakemuksessa pituudekseen 168 senttiä, mutta se on ainakin sentin-pari ylöspäin. Huhuja liikkuu jopa siitä, että Viivi olisi huijannut semifinaalin pituusmittauksessa, jossa Viivin pituudeksi mitattiin 167 senttiä.

- Se ei ole poikkeavaa, että ilmoitetusta pituudesta tippuu sentti tai kaksi. Mutta olen kuullut samat huhut, joiden mukaan Viivillä olisi ollut mittauksessa sellainen lisäke hiuksissa, joka tekee muutaman sentin lisää pituutta. Täyttä totuutta en voi tietää, missikeisari Eino Makunen sanoo.

Viivin hiukset oli nostettu korkealle nutturalle mittaustilanteessa. Tilannetta oli todistamassa useampi henkilö, ja moni epäilee lisäkkeen käyttöä.

Viivi itse nauraa koko asialle.

- Vastaan rehellisesti, ettei minulla ollut sellaista. Kampaus oli korkea siksi, että se sopii kasvoilleni.

Makunenkin on kuullut, että Viivin pituus saattaisi olla vain 165 senttiä. Myös moni muu missiristeilyllä parhaillaan mukana oleva henkilö uskoo, että se on lähempänä totuutta.

Viivi itse kiistää olevansa näin lyhyt.

- Olen kyllästynyt tähän pituuskeskusteluun, eikä minulla ole siihen enää mitään sanottavaa. En voi muuta kuin nauraa, hän kommentoi.

Hän ei kuitenkaan suostu Ilta-Sanomien pituusmittaukseen.

- Tämä on käyty jo missiorganisaation kanssa läpi, Viivi perustelee.

- Haluan tehdä sen näin, koska jos olisin lyhyempi, tämä missiorganisaatio ei olisi enää luotettava, sillä he ovat mitanneet minut kahteen kertaan. En halua spekuloida enää asiaa.

Missien pituudet 10 vuoden ajalta

2010 Viivi Pumpanen 167 cm

2009 Essi Pöysti 174 cm

2008 Satu Tuomisto 175 cm

2007 Noora Hautakangas 175 cm

2006 Ninni Laaksonen 175 cm

2005 Hanna Ek 172 cm

2004 Mira Salo 173 cm

2003 Anna Strömberg 176 cm

2002 Janette Broman 178 cm

2001 Heidi Willman 176 cm

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  3. 3

    Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

  4. 4

    Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

  5. 5

    Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

  6. 6

    Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

  7. 7

    Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

  8. 8

    Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

  9. 9

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  10. 10

    Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  3. 3

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  6. 6

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  7. 7

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  8. 8

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  9. 9

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  10. 10

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  3. 3

    Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

  4. 4

    Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

  5. 5

    Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

  6. Näytä lisää