Verneri

Miss Suomi

Auts! Painava laukku putosi missin päähän - katso kuva!

Julkaistu:

Miss Suomi -finalistit viettivät eilen iltaa Helsingin Grand Casinolla.

Hauska kasinoilta sai yllättäen dramaattisia piirteitä, kun yläkerrasta putosi painava naisten olkalaukku, joka osui suoraan alimmassa kerroksessa seisseen Elsi Suolasen päähän.

Onnettomuuden sattuessa kasinolla oli juuri käynnissä missifinalistien esittely. Numerolla yksi kilpaileva Elsi oli kutsuttu esiin ensimmäisenä yleisön eteen.

Vastattuaan Noora Hautakankaan kysymyksiin Elsi siirtyi kasinon alimpaan kerrokseen IS:n kuvattavaksi.

Kuvaaja oli ehtinyt ottaa vain pari kuvaa, kun onnettomuus tapahtui. Ilman mitään ennakkovaroitusta yläkerrasta putosi suuri tumma esine, joka osui suoraan Elsin päähän.

Osuman voimasta Elsin polvet notkahtivat ja hän horjahti, mutta pysyi pystyssä. Elsin ilmeestä näki, että häntä sattui. Hän painoikin kätensä takaraivolleen kohtaan, johon isku oli kohdistunut.

- Ensimmäinen reaktioni oli säikähdys siitä, että mitä oli oikein tapahtunut. Samalla tajusin, että päähäni sattui, Elsi kertoi.

Elsin päähän osunut esine oli kookas ja täyteen ahdettu naisten käsilaukku, joka oli pudonnut ylemmistä kerroksista, jossa yleisö seurasi missien esiintymistä. Heti onnettomuuden jälkeen heräsi kysymys, oliko joku pudottanut sen tahallaan.

Vaikutti uskomattoman huonolta onnelta, että laukku osuu juuri Elsin päähän, kun molemmilla puolilla oli metrikaupalla tyhjää tilaa. Vastaus saatiin parin minuutin kuluttua, kun laukun pudottaja tuli alakertaan.

Laukun omistaja olikin missifani, joka kuuluu Miss Suomi -kisan järjestäjien perustaman virallisen missiblogin kirjoittajiin.

Hän oli silminnähden järkyttynyt onnettomuudesta.

- Voi apua! Kurkotin kaiteelta alas, ja laukku vain lipesi olkapäältäni. Laukku on vielä niin raskas, että tässä olisi voinut käydä huonosti. Elsi on kaiken lisäksi oma suosikkimissini, kauhisteli laukun omistaja ja pyyteli Elsiltä anteeksi.

Tilanteesta kuitenkin selvittiin säikähdyksellä, ja ainoaksi seuraukseksi jäi Elsin päänsärky.

- Saa nähdä, nouseeko päähän kuhmu iltaan mennessä, mietti Elsi ja pystyi jo hymyilemään.

  • miss suomi
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

  3. 3

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  4. 4

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  5. 5

    Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

  6. 6

    Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

  7. 7

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  8. 8

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  9. 9

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  10. 10

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  3. 3

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  4. 4

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  5. 5

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  8. 8

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  9. 9

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  10. 10

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

  3. 3

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  4. 4

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  5. 5

    Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

  6. Näytä lisää