Jarkko, Jere, Jarno

Mestis

Valikko

Jussi Salonoja vahvisti – uuden Mestis-seuran päävalmentaja on espoolainen kiekkoikoni

Julkaistu:

Mestis
Konkurssiin menneen Bluesin sarjaoikeuden perinyt Espoo United Oy rakentaa kuumeisesti uutta joukkuetta ja organisaatiota ensi kautta varten.
Viime viikolla jääkiekon lisenssitoimikunta myönsi Espoo Unitedille paikan Mestikseen, jossa seura pelaa varmuudella ainakin kaksi seuraavaa kautta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Espoo Unitedin uusi päävalmentaja on Timo Hirvonen, joka on tehnyt pitkän päivätyön espoolaisessa kiekkoilussa.

– Joo, Hirvonen on uusi valmentajamme. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme juuri hänet, Espoo Unitedin ja Metro Areenan omistaja Jussi Salonoja vahvistaa Ilta-Sanomille.

Hirvonen on muun muassa valmentanut Bluesin A-nuoria sekä toiminut SM-liigajoukkueen valmennustiimissä. Hänen paitansa on jäädytetty Metro Areenan kattoon – takavuosien peliesitystensä (Blues ja K-Espoo) vuoksi.

– Myös pelaajasopimusten tekeminen on käynnistynyt, samoin operatiivisen organisaation rakentaminen. Uskon, että saamme palapelin valmiiksi lähiviikkoina. Rakennamme nuorta ja iskukykyistä joukkuetta ensi kauden Mestikseen.

Liikemies Salonojan suurimmat visiot liittyvät Tapiolan urheilupuiston kehittämishankkeisiin. Ensi elokuussa Metro Areenassa starttaa Teemu Selänteen maalintekoakatemia.

– Espoolaisen kiekkoilun paluu SM-liigaan on ajankohtaista muutaman vuoden kuluessa, Salonoja summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    4. 4

      Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

    5. 5

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    6. 6

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    9. 9

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    10. 10

      Yllättävä hitti: Kolmen kirjaimen tekniikkalyhenteestä tuli koko kansan suosikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    4. 4

      Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

    5. 5

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    6. Näytä lisää