Tuukka, Touko

Mestis

Valikko

ISTV esittää klo 16: Pystyykö SaPKo yllättämään TuTon vieraskaukalossa?

Julkaistu:

MESTIS
Savonlinnan Pallokerhoa odottaa hikinen haaste Turun Kupittaan lauantai-illassa.
Mestis etenee vielä parin kierroksen verran eteenpäin ennen ansaittua joulutaukoa. ISTV esittää lauantain Mestisherkun suorana Turun Kupittaalta, jossa isäntäjoukkue TuTo kohtaa Savonlinnan Pallokerhon.

Kahden perinteikkään seuran kohtaamisessa riittää panoksia, sillä kummallakin ryhmällä olisi käyttöä lisäpisteille.

TuTo on vakiinnuttanut paikkansa sarjan keskikastissa, mutta kahden rästiottelun myötä turkulaiset voivat nousta vielä mukaan Mestiksen kärkikahinoihinkin.

SaPKon osalta tilanne on puolestaan se, että jokainen sarjapiste on tärkeä. Savonlinnalaiset pyrkivät nousemaan kuumeisesti pois sarjan häntäpäästä.

Mielenkiintoa iltaan tuo myös se, että joukkueet ovat kahden tulisieluisen kiekkomiehen valmentamia ryhmiä. TuTon Ismo Lehkonen ja SaPKon Janne Sinkkonen piiskaavat omansa takuuvarmasti henkisesti ja fyysisesti katsomisen arvoiseen vireystilaan.

Vierasottelut ovat olleet SaPKolle tällä kaudella haasteellisia. Myös edellinen vierailu Turkuun lokakuun alussa päättyi TuTon 3-0-kotivoittoon.

Yksittäisistä pelaajista katseita kannattaa kiinnittää erityisesti Mestiksen tämän hetken kahteen tehokkaimpaan pelaajaan. TuTon Tuukka Pulliainen komeilee pistepörssin kärjessä ja SaPKon taitava laitahyökkääjä Miika Roine löytyy pistepörssin toiselta sijalta.

ISTV näyttää ottelun Urheilusanomien verkkosivulla alkaen klo 16 osoitteessa .

Jos et ole vielä Urheilusanomien tilaaja, voit kokeilla palvelua yhdellä eurolla .

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    3. 3

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    4. 4

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    5. 5

      Poliisi ei lähde vielä kaatamaan Espoon karhua – ”Lähtökohta on, että karhu siirtyy”

    6. 6

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    7. 7

      Poliisi: Kolme miestä pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    8. 8

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    9. 9

      Kommentti: Keskusta haalii itselleen valtaa ja rahaa – jälleen uusi askel

    10. 10

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    3. 3

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    4. 4

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    5. 5

      Poliisi ei lähde vielä kaatamaan Espoon karhua – ”Lähtökohta on, että karhu siirtyy”

    6. Näytä lisää