Martta

Mestis

Valikko

Mestisseuran kausi vaarassa – jopa IIHF puuttui peliin

Julkaistu:

Mestis
Suomen ainoa urheiluliiketoimintaa harjoittava eteläkorealainen yritys Kiekko-Vantaa Hockey Oy on Ilta-Sanomien tietojen mukaan taloudellisessa ahdingossa.
Ilta-Sanomien kansainvälisistä lähteistä saamien tietojen mukaan vantaalaisosakeyhtiö ei ole saanut pääomistajaltaan, eteläkorealaisen Halla Group -konsernin Saksaan rekisteröidyltä Mando Oy:ltä rahaa sitten kevään.

Koska valtaosa K-Vantaan tulobudjetista muodostuu pääomistajan rahoituksesta, on mahdollista, että lohipaidat joutuvat jättämään mestiskauden kesken. Tola on siis tukala.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan jopa Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on puuttunut tilanteeseen. Se on seurannut eteläkorealaisen jättikonsernin ja mestisseuran ainutlaatuista liittoa alusta saakka mielenkiinnolla, mutta huolestunut nyt aasialaisten motivaatiosta jatkaa omistuksestaan huolehtimista. Kattojärjestössä ymmärretään, että erikoisen järjestelyn päättyminen katastrofiin kohdistaisi julkisia katseita myös sen sallineeseen kansainväliseen liittoon.

Halla Group – jonka omistaa Etelä-Korean jääkiekkoliiton puheenjohtaja Mong-Won Chung – hankki vantaalaisten edustusjoukkuetoimintaa hallinnoivan Kiekko-Vantaa Hockey Oy:n osake-enemmistön viime vuoden maaliskuussa, koska se halusi sikäläisiä pelaajia Suomeen kehittymään. Chungin johtamalla liitolla oli paine saada miesten maajoukkueensa maailmanrankingin 20 parhaan joukkoon, koska vain silloin se olisi saanut hyödyntää järjestäjämaan osallistumisoikeuttaan vuoden 2018 kotitalviolympialaisiin. Eteläkorealaisjärjestö on pyytänyt myös Suomen liitolta apua kehittämisprojektiinsa.

K-Vantaan viime kausi ei kuitenkaan sujunut kuten pääomistajan mielestä piti. Joukkueen viiden eteläkorealaisen peliaika jäi Mestiksessä vähiin tai olemattomiin. Halla Group sulki rahahanan jo silloin hetkellisesti. Osittain sen vuoksi seura joutui tammikuun alussa irtisanomaan päävalmentaja Pekka Kangasalustan.

Lisäksi IIHF julkisti toissa lauantaina myöntäneensä sekä Etelä-Korean miesten että naisten maajoukkueelle poikkeusluvan osallistua maan isännöimiin olympialaisiin.

- Tässä on odoteltu, että eteläkorealaiset valitsevat miesten maajoukkueelleen uuden päävalmentajan. Se prosessi hieman viivästyi, mutta nyt Jim Paek on palkattu, ja seuraavaksi katsotaan, miten jatketaan, K-Vantaan toimitusjohtaja Kai Sointu kommentoi.

Teille ei ole vielä tullut tälle kaudelle eteläkorealaispelaajia, eikä tietojemme mukaan eteläkorealaista rahaa. Kulkevatko nämä käsi kädessä?

- Olin viimeksi viikonloppuna yhteydessä pääomistajaan. Kyllä tämän pitäisi jatkua normaalisti, Sointu vastaa.

Etelä-Korealle myönnettiin olympiapaikka. Huolestuttaako, että se laskee Halla Groupin motivaatiota panostaa K-Vantaahan?

- Nähdäkseni se on päinvastoin. Etelä-Korea haluaa vuonna 2018 haastaa suomet ja kanadat tasaväkisesti. Eli pelaajien kehittäminen jatkuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

    6. 6

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    7. 7

      Vene törmäsi Saimaan kanavan poijurakenteeseen Venäjän puolella – kolme suomalaista sairaalaan

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      Kiira Korpi kokeili tankotanssia maailmanmestarin kanssa – piukka treeniasu paljasti timmin vatsan: ”Uskomatonta!”

    10. 10

      Tutkijat: Sininen tulevaisuus todella vaikeassa tilanteessa – lähtee liikkeelle nollasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    6. 6

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

    6. Näytä lisää