Jarkko, Jere, Jarno

Mestis

Valikko

Virolaisjoukkue Mestikseen syksyllä 2014?

Julkaistu:

Mestis
Tallinnan Panthers ei hakenut tänä keväänä mestislisenssiä, mutta projektia ei kuopattu, vaan lykättiin vuodella.
IS Urheilun tietojen mukaan tallinnalaisten aikomus Mestikseen liittymisestä elää ja hengittää, vaikka he eivät kyenneetkään hakemaan sarjapaikkaa vielä tänä keväänä, kuten alkuperäinen suunnitelma kuului.

Suurin syy sarjapaikan hakemisen lykkääntymiselle oli Panthersin kotihalliksi aiotun areenan rakentamisen lykkääntyminen. Tallinnassa on tällä hetkellä kaksi varteenotettavaa jäähallia: yksityinen Saku Suurhall sekä sen harjoitushalli Premia. Suurhallin käyttäminen on mestisorganisaatiolle liian kallista ja harjoitushalli taas liian pieni.

Tallinnan kaupunki on Viron valtion avustuksella sitoutunut rakentamaan Piritan kaupunginosaan uuden jäähallin, jonka suurin motivaattori ovat kaupungille alustavasti myönnetyt taitoluistelun vuoden 2015 juniorien maailmanmestaruuskisat.

23 miljoonaa euroa maksavaan ja noin 5500 katsojaa vetävään halliin tulee kolme jääaluetta, joista ainakin kilpa-areenan on määrä olla valmis vuoden kuluttua. Kansainvälinen luisteluliitto ISU saapuu silloin tarkastamaan, että vuoden 2015 kisojen järjestämiselle asetetut vaatimukset täyttyvät.

Koska Panthers aikoo rakentaa kotipesänsä Piritan jäähalliin, seuran fasiliteettien uskotaan olevan kunnossa kaudelle 2014-2015.

Mestistä hallinnoiva Suomen jääkiekkoliitto on antanut tallinnalaisille luvan hakea Mestiksen sarjapaikkaa, ja lupalomake kopsahtanee liiton postilaatikkoon vuoden kuluttua. Ja IS Urheilun tietojen mukaan asiasta käydään silloin erittäin varteenotettava keskustelu. Jääkiekkoliiton edustajat ovat jo käyneet Tallinnassa tutustumassa pantterien projektiin.

Panthers on latvialaisen KHL-jätin Dinamo Rigan farmiseura. Riikalaiset kokevat, ettei KHL:n farmisarja VHL kehitä heidän nuoriaan toivotusti ja ovat siksi kiinnostuneita Mestiksestä.

Seura teki jo päättyneellä kaudella yhteistyötä Joensuun Jokipoikien kanssa. Joensuussa pelasi kaksi dinamolaista. Ensi kaudeksi Dinamo on sopinut pelaajavaihdosta sekä Jokipoikien että TuTon kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    3. 3

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    4. 4

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    5. 5

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    6. 6

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    7. 7

      Toppilan puukottaja löi kaveriaan 40 kertaa puukolla – marssi pari päivää myöhemmin poliisiasemalle

    8. 8

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    9. 9

      HS: Näin paistat täydellisen pihvin – kemisti: ”pinnat kiinni” -tapa on tuulesta temmattu

    10. 10

      Tv-katsojat raivostuivat silmittömästi: brittiäiti säästää rahaa 13-vuotiaan tyttären kauneusleikkauksiin – tahtoo tytön näyttävän itseltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    5. 5

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    6. 6

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    3. 3

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    4. 4

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    5. 5

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    6. Näytä lisää