Kuisma

Mestis

Jukurit juhlii Mestiksen mestaruutta

Julkaistu:

MESTIS
Mikkelin Jukurit juhlii Mestiksen mestaruutta. Joukkue voitti KooKoon suoraan kolmessa ottelussa 3-0.
Ratkaiseva finaali päättyi keskiviikkona Jukureiden 4-1-voittoon. Kaksi ensimmäistä finaalia päättyivät selkeästi Jukureiden voittoon, mutta illan ratkaisevassa finaalissa KooKoo taisteli loppuun asti.

Jukurit siirtyi ottelun avauserässä Jani Savolaisen maalilla johtoon. KooKoon 1-1-tasoituksen teki toisessa erässä Timo-Pekka Heikkinen. Ratkaisu tapahtui vain minuutti ja 35 sekuntia ennen loppua, kun Henrik Koivisto teki 2-1-voittomaalin. Antti Ojanen ja Turo Asplund tekivät kaksi viimeistä osumaa tyhjään maaliin.

Mestaruus oli Jukureille viides. Seuraavaksi joukkue kohtaa liigakarsinnassa Ilveksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    4. 4

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    5. 5

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    6. 6

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    7. 7

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    8. 8

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    9. 9

      HS: Suomalainen vientituote valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    10. 10

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    7. 7

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    4. 4

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    5. 5

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    6. Näytä lisää