Joni, Joonas, Jouni

Mestarien liiga

Valikko

Tuuletus vaimolle ja kiroamista Pohjanpalolle – Roman Eremenkon ilta onnistui!

MESTARIEN LIIGA
Roman Eremenko pelasti eilen maalillaan Moskovan TsSKA:lle pisteen Leverkusenissa.
Mestarien liigan suomalaiskohtaaminen Roman Eremenkon ”Tseskan” ja Joel Pohjanpalon ”tehdasjoukkueen” välillä päättyi 2–2.

Koko ottelun kymppipaikalla uurastanut Eremenko oli tyytyväinen pisteeseen. Oman joukkueen nousu 0–2-tappioasemasta ja kovan paineen alta yllätti hänet itsensäkin.

– En edes tiedä, miten saimme pelin käännettyä. Ekan puolituntisen aikana oli aika toivoton olo itselläkin. Mutta sitten saatiin pari vastahyökkäystä ja kun saatiin maali, itseluottamus nousi. Siitä se lähti, Eremenko kertoi Ilta-Sanomille BayArenan uumenissa.

– Vastustaja ei pysähtynyt, vaikka he johtivat jo 2–0. He vain jatkoivat hyökkäämistä. Se oli varmasti hyvä meille, suomalainen arvioi.

Oma maali lämmitti TsSKA:n avainpelaajan mieltä:

– Ei se ihan harjoiteltu kuvio ollut, mutta sain pallon hyvin juoksuun. Ja veto onnistui hyvin, Eremenko sanoi.

Maaliaan Eremenko tuuletti muodissa olevalla, niin sanotulla dab-tuuletuksella, joka oli omistettu vaimolle:

– Meillä on vaimon kanssa sellainen pieni juttu... Se tuuletus oli vaimolle, hän naurahti.

Viesti meni perille. Vaimo Marika vastasi instagramissa omalla versiollaan, piirretyllä naishahmolla, joka tekee myös ”dabin”.

Paitsi omiin otteisiinsa, Eremenko oli tyytyväinen myös vastustajan numeron 17, Pohjanpalon, esitykseen. Tosin varsin itsekkäästä syystä:

– Hyvä, kun ei tehnyt maalia! Kyllä minä kirosin Jollea vähän kentällä, ettei tekisi maalia. Olihan hän siellä haistelemassa. Mutta onneksi linjatuomari nosti lippua koko ajan paitsion merkiksi. Meidän topparit ovat niin kokeneita, heillä on vähän omia jekkuja, Eremenko myhäili tyytyväisenä.

Tasapelin myötä TsSKA on toisena Mestarien liiga -lohkossaan. Eremenkon mukaan kaikki on mahdollista tasaisessa lohkossa, ja tähtipallopelit ovat joka tapauksessa kauden tärkeimpiä pelejä.

– Ovathan nämä tsämppäripelit kauden kohokohtia. Kyllä näitä odotetaan! Tempo on ihan erilainen, pelaajien taito ja nopeus ovat ihan erilaisia kuin Venäjän liigassa. Näiden pelien takia jalkapalloa pelataan, Eremenko sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Viranomaiset tutkivat Trumpin Floridan-matkat

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. 6

      Mies loukkaantui moottorikelkkasafarilla Kittilässä

    7. 7

      IS seuraa: Ilves johtaa Tampereella, HIFK rynnisti tasoihin Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

    10. 10

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Viranomaiset tutkivat Trumpin Floridan-matkat

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. Näytä lisää