Verneri

Mestarien liiga

Giroud pyssytti Arsenalin jatkopeleihin

Julkaistu:

Mestarien liiga
Olivier Giroud nousi Arsenal-fanien suureksi sankariksi keskiviikkoiltana Kreikassa.
Arsenal on edennyt pudotuspeleihin jalkapallon Mestarien liigassa. Lontoolaisjoukkue kuittasi jatkopaikan 3–0-vierasvoitolla Olympiakosista.

Arsenal oli ennen lohkon päätöskierrosta kolme pistettä Olympiakosia jäljessä ja tarvitsi jatkopaikkaan muun kuin 1–0- tai 2–1-voiton. Arsenalin sankariksi nousi Olivier Giroud, joka iski hattutempun Olympiakosin verkkoon.

Jatkopaikan varmistivat keskiviikkona myös AS Roma, Chelsea, Kiovan Dinamo ja Gent.

Arsenal tarvitsi jatkoon päästäkseen muun kuin 1–0- ja 2–1-voiton, sillä Olympiakos oli kolme pistettä edellä ja oli voittanut joukkueiden kohtaamisen Lontoossa 3–2. Giroudin hattutempun turvin Arsenal haki Olympiakosilta komean 3–0-vierasvoiton.

Giroud avasi maalinteon puolen tunnin kohdalla upealla puskulla Aaron Ramseyn keskityksestä. Yhden maalin johto ei vielä Arsenalille riittänyt, mutta toisen puoliajan alussa Giroud iski kullanarvoisen 2–0-osuman. Ratkaisun makua alkoi olla 67. minuutilla, kun Arsenal sai pilkun ja ranskalainen täydensi hattutemppunsa.

Jatkopaikalla F-lohkosta Arsenal jatkoi komeaa sarjaansa: se on jäänyt Mestarien liigassa alkulohkoon viimeksi kaudella 1999–2000.

Lohkovoiton jo varmistanut Bayern München paketoi lohkovaiheensa 2–0-rutiinivoitolla vieraissa Dinamo Zagrebista. Bayernin maaleista vastasi kukas muu kuin Robert Lewandowski.

Chelsea otti lohkovoiton

Muissakin lohkoissa oli vielä jatkopaikkoja auki. Bayer Leverkusen taisteli E-lohkossa kotonaan 1–1-tasapelin lohkovoittaja Barcelonaa vastaan, mutta se ei riittänyt saksalaisille. Tasapisteisiin Leverkusenin kanssa päätynyt AS Roma kuittasi toisen jatkopaikan maalittomalla tasapelillä BATE Borisovia vastaan.

G-lohkossa Chelsea oli kotonaan käytännössä pakkovoiton edessä ja onnistui nappaamaan lohkovoiton kaatamalla Porton 2–0. Jose Mourinhon työpaikka siis säästyi ainakin toistaiseksi.

Avausmaali syntyi hieman onnekkaasti, kun Porto-vahti Iker Casillas torjui Diego Costan vedon päin Ivan Marcanoa, jonka jalasta pallo kimposi omaan maaliin. Willian teki Chelsean toisen maalin.

Porton taival päättyy alkulohkoon, sillä Kiovan Dinamo löi Makkabi Tel Avivin 1–0 ja nousi lohkokakkoseksi.

Belgialainen Gent vei H-lohkon viimeisen jatkopaikan 2–1-kotivoitolla Zenitistä. Lohkovoiton jo varmistanut Zenit olisi ainoana joukkueena voinut voittaa kaikki lohkovaiheen ottelunsa, mutta hävisi panoksettoman päätöspelinsä.

Lohkokolmoseksi jäänyt Valencia hävisi päätösottelussa kotonaan Lyonille 0–2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    9. 9

      Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

    10. 10

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää