Varpu, Vaula

Mestarien liiga

Madridin taika murtui – Real eteni välieriin

Julkaistu:

Mestarien liiga
Hallitseva mestari Real Madrid eteni välieriin voittamalla vajaamiehisen Atleticon.
Real Madrid onnistui päihittämään paikallisvastustajansa Atleticon ensimmäisen kerran tällä kaudella. Se voitti keskiviikkona 1–0 ja eteni välieriin, kun ensimmäinen puolivälieräottelu oli päättynyt maalittomana.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin 88. minuutilla. James Rodriguez syötti Cristiano Ronaldolle, joka jatkoi keskelle. Javier Hernandez ohjasi syötöstä 1–0.

Atletico joutui pelaamaan ottelun lopun vajaalla, kun Arda Turan ajettiin kentältä 76. minuutilla toisella varoituksella.

Real Madrid löi Atleticon viime keväänä Mestarien liigan finaalissa. Sen jälkeen Atletico pelasi seitsemän ottelua peräkkäin Realia vastaan ilman tappiota.

Real venyi kuitenkin voittoon kauden tärkeimmässä kohtaamisessa. Joukkueen voittoa saattoi pitää tilanteiden perusteella ansaittuna. Real paitsi hallitsi palloa myös loi paremmat maalipaikat kuin Atletico.

Ilman maalivahti Jan Oblakin huippuotteita Atleticon verkko olisi heilunut jo ennen Hernandezin loppuhetkien maalia.

Mestarien liiga, puolivälierien 2. osaottelut:

Monaco–Juventus 0–0

Yleisöä: 17 380.

Juventus välieriin yhteismaalein 1–0.

Real Madrid–Atletico Madrid 1–0 (0–0)
88. Javier Hernandez 1–0.

Ulosajo: 76. Arda Turan (Atletico Madrid).
Yleisöä: 80 000.

Real Madrid välieriin yhteismaalein 1–0.

Ota kantaa

Mikä joukkue vie Mestarien liigan?

Real Madrid 30% Barcelona 31% Juventus 8% Bayern München 31%
Ääniä yhteensä 7514

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Hurrikaani Maria iskee pian Puerto Ricoon – miksi 70000 asukasta vetävät myrskysuojat kumisevat tyhjyyttään?

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    10. 10

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    9. 9

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Hurrikaani Maria iskee pian Puerto Ricoon – miksi 70000 asukasta vetävät myrskysuojat kumisevat tyhjyyttään?

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    6. Näytä lisää