Merja

Mestarien liiga

Valikko

Atlético-pelaajat riemuitsivat: “Loistava ottelu joukkueelta”

MESTARIEN LIIGA
Atlético Madrid eteni vakuuttavalla tavalla Mestarien liigan puolivälieriin ensi kertaa 17 vuoteen. Vahvaa kautta myös Espanjan La Ligassa pelaava Diego Simeonen luotsaama ryhmä kaatoi Milanin kotonaan 4-1 ja jatkaa vakuuttavasti yhteismaalein 5-1.
Atléticon sankareita oli jälleen kerran Diego Costa, joka viimeisteli tärkeän avausmaalin ja iski lopussa vielä viimeisen niitin.

- Se ei ollut helppoa, joukkue pelasi loistavan ottelun, Costa sanoi ”Atletin” verkkosivuilla.

- Kannattajat olivat mahtavia ja pelasimme hienon ottelun lukuun ottamatta sitä 15-minuuttista, jolloin vastustaja teki maalin. 4-1-tulos toisessa osaottelussa on vaikuttava, maalivahti Thibault Courtois säesti.

Milan tasoitti ottelun 1-1:een avauspuoliskolla, mutta Courtois’n mukaan suurempaa hätää siinäkään vaiheessa ei ollut.

- Suurtenkin joukkueitten vieraillessa Calderonilla heillä on ollut vaikeaa luoda maalipaikkoja. Heidän maalinsa oli lisäksi onnekas, pallo otti kimmokkeen Juanfranista, mutta muuten heillä ei selkeitä maalipaikkoja ollut.

Kaksikon mukaan nyt on aika keskittyä La Ligaan, jossa Atlético on kakkosena kolme pistettä paikalliskilpailija Real Madridin takana. Puolivälierävastus Mestarien liigassa ratkeaa vasta myöhemmin.

- On vaikea valita [suosikki]vastustajaa, jokainen tässä vaiheessa mukana oleva joukkue on hyvä. Meidän täytyy nauttia tästä ja nyt on aika keskittyä liigaan, Costa muistutti.

Courtois laskeskeli sen verran asiaa, että pitää Bayern Müncheniä kenties sinä joukkueena, jonka Atlético haluaisi välttää.

- Bayern on erittäin vahva joukkue, he voittavat kaiken Saksassa ja ovat pelanneet erittäin hyvin Euroopassa. Kuitenkin se joukkue joka vastaan tulee saa kokea vaikeuksia Calderonilla, toivon mukaan pystymme etenemään välieriin - nyt edessä on kuitenkin paljon liigaotteluita, Courtois’kin muistutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    6. 6

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    7. 7

      Saksalaiskanava: Bayern München on Huuhkajien maalivahdin perässä

    8. 8

      Samu Haberin paljastus Tiktakista lyö Petran ällikällä – ”Miten en ole tällaista tiennyt!”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    10. 10

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    5. 5

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    6. Näytä lisää