Merja

Mestarien liiga

Valikko

Illalla tv:ssä: Mestarien liigassa jaossa jatkopaikkoja

Galatasaray-Juventus TV2 kello 21.35
Jalkapallon Mestarien liiga alkulohkot päättyvät tällä viikolla, ja jaossa on vielä kaikkiaan kahdeksan paikkaa rahakkaan liigan 16 parhaan joukkoon.
Tiistaina ratkotaan kolme jatkajaa lohkoissa A-D, ja keskiviikkona jaossa on viisi paikkaa lohkoissa E-H. Suomalaisittain jännitetään Sami Hyypiän Leverkusenia tiistaina ja Niklas Moisanderin Ajaxia keskiviikkona.

A-lohkossa päätöspelit ovat ManU-Shahtar Donetsk ja Real Sociedad-Leverkusen. Hyypiän ryhmä on pisteen päässä Shahtarista, joten "kriisiseura" ManUn on saatava jotain aikaan kotonaan ukrainalaisia vastaan. Leverkusenille riittää keskinäisten otteluiden tuoman edun myötä tasapeli, jos Shahtar häviää Manchesterissa.

ManU haluaa lohkovoiton, ja sen saamiseksi tappiota Shahtarille ei sallita.

- Lohkovoitto tuo pienen edun pudotuspelikierroksella, koska toinen osaottelu pelataan kotona. Sen lisäksi haluamme pitää saldomme tappiottomana alkulohkossa loppuun saakka, Valioliigan peräkkäisten kotitappioiden keräämän kritiikin korventama ManU-luotsi David Moyes toteaa.
 
Ajax tarvitsee voiton Milanossa

H-lohkossa Teemu Pukin Celtic on jo ulkona kuvioista ja Barcelona jo jatkossa. Barcelonan komeasti edellisellä kierroksella kaatanut Ajax joutuu venymään jälleen, sillä se pelaa jatkopaikasta AC Milania vastaan vieraskentällä.

Jos tilastoja katsoo, ottelussa on vain yksi suosikki. Milan ei ole hävinnyt kotikentällään tämän kauden europeleissä, ja Ajax puolestaan on viimeksi voittanut europelin vieraissa lokakuussa 2011. Ajaxille ei riitä kuin voitto San Siro -stadionilta, sillä Milan on pisteen edellä amsterdamilaisia.

Euroopan jättiseuroista suurimmat ovat jo jatkossa, mutta B-lohkossa Juventus on tiukilla. Jatkopaikkaan riittää tasapeli, mutta paikka ei ole helppo: Galatasarayn hornankattila Istanbulissa. Galatasaray yltää jatkoon, jos se hullaannuttaa kotikannattajansa voitolla.

Historiankirjoja raapustetaan uusiksi kenties Tanskassa, kun FC Kööpenhamina isännöi B-lohkon voittavaa Real Madridia. Real-tykki Cristiano Ronaldo on tehnyt kahdeksan alkulohkomaalia, ja yksikin lisää tuo hänelle yksin haltuun Mestarien liigan alkulohkojen maaliennätyksen.

Mestarien liigan tiistain ottelut:

  • Bayern München-Manchester City
  • Benfica-PSG
  • FC Kööpenhamina-Real Madrid
  • Galatasaray-Juventus
  • Manchester United-Shakhtar
  • Olympiakos-Anderlecht
  • Viktoria Plzen-TsSKA Moskova
  • Real sociedad-Leverkusen
Ottelut alkavat Suomen aikaa kello 21.45.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    2. 2

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    3. 3

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Seuraa Tapparan voitonjuhlia suorana!

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    2. 2

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    3. 3

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. Näytä lisää