Pertti, Albert

Mestarien liiga

Valikko

Cristiano Ronaldo: ”En ajattele ennätysten tekemistä”

Mestarien liiga
Real Madridin Cristiano Ronaldo vakuuttaa, että joukkueen etu on hänelle ykkösasia maalinteon sijaan.
- En ajattele tilastoja. Yritän ainoastaan keskittyä pelaamaan hyvin ja auttamaan joukkuetta. Totta kai maalit ovat tärkeitä, mutta en ajattele ennätysten tekemistä, Ronaldo kertoi Uefan verkkosivuilla.

Real Madrid pelasi tiistai-iltana 2-2-tasapelin Juventuksen vieraana. Ronaldo laukoi joukkueensa 1-1-tasoituksen toisen puoliajan alkupuolella. Osuma oli hänelle kahdeksas tämän kauden Mestarien liigassa.

- Oikein hyvä tulos. Tiesimme ennen peliä yhden pisteen riittävän ja sen myös saimme. Peli oli vaikea. Tiesimme heidän antavan sata prosenttia kentällä, koska he tarvitsivat kipeästi pisteitä.

Ronaldon mielestä Real Madridin otteissa on vielä kosolti parannettavaa. Vaikka joukkue päästi tiistaina kaksi maalia, syy ei hänen mukaansa ollut ainoastaan puolustuksessa.

Myös Madridin kohuhankinta Gareth Bale pääsi maalin makuun. Hän viimeisteli 2-1-johtomaalin vain vajaat kymmenen minuuttia Ronaldon osuman jälkeen. Ronaldo oli tyytyväinen joukkuetoverinsa illan esitykseen.

- Bale? Todella hyvä. Hän auttoi joukkuetta paljon. Hän on fantastinen pelaaja, Ronaldo kehui walesilaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    5. 5

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    6. 6

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    7. 7

      Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

    8. 8

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    9. 9

      Tekeekö Tapparaa historiaa? Tavoitteena temppu, johon ei ole pystytty kertaakaan SM-liigassa

    10. 10

      Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    8. 8

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    5. 5

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    6. Näytä lisää