Minja, Miisa

Mestarien liiga

Wenger jatkopaikasta: "Erittäin vaikeaa"

Julkaistu:

Mestarien liiga
Arsenalin valmentaja Arsene Wenger ei peitellyt pettymystään, kun Bayern München haki Lontoosta 3-1-voiton jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälierien avausottelussa.
Nousu jatkoon toisessa osaottelussa kovavireisen saksalaisjoukkueen kotikentällä vaatii Arsenalilta pientä ihmettä. Sitä Wenger aikoo kuitenkin tavoitella.

- Se on erittäin vaikeaa, mutta yritämme tehdä mahdottomasta mahdollisen. Yritetään pelata kuten kotona, Wenger arvioi tulevaa ottelua ITV:lle.

Arsenal on pudonnut jatkosta kotimaansa cupeista ja on Valioliigassa neljäntenä kaukana kärkipaikasta, joten Mestarien liigassa menestyminen olisi mannaa.

Lontoolaisten voittotoiveet alkoivat haalistua heti tiistain ottelun alussa. Toni Kroos nosti vieraat maaliin johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen. Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Thomas Müller venytti Bayernin johdon jo kahteen maaliin.

Bayernin kolmannen osuman teki Mario Mandzukic ja Arsenalin 1-2-kavennuksen Lukas Podolski.

Wenger kiitteli vastustajan pelaamisen tasoa ja harmitteli, ettei "hermoillut" Arsenal pystynyt siihen vastaamaan.

- Ensimmäisen puoliajan aikana Bayernin peli oli ajoittain aivan eri luokkaa kuin meidän. Toisella puoliajalla, kun saatiin tasoitus ja alettiin olla heille uhka, he muuttivat peliään puolustusvoittoisemmaksi, ja maalipaikkojen luominen kävi vaikeaksi, Wenger kiteytti.

Sen verran tappio jurppi Wengeriä, että hän katosi ottelun jälkeen kentän reunalta ilman, että kätteli Bayern Münchenin valmentajaa Jupp Heynckesiä.

- Tunnemme toisemme erittäin hyvin. Meillä on hyvät välit, Heynckes kuittasi asian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. 6

      HS-gallup: Vihreiden nousukiito hiipunut – Sdp nousi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    7. 7

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. Näytä lisää