Merja

Mestarien liiga

Valikko

Pohjanpalon vamma säikäytti HJK:n harjoituksissa

Mestarien liigan karsintoihin valmistautuva HJK käytti torstain harjoitussession joukkueen sisäiseen harjoitusotteluun.
HJK kohtaa Mestarien liigan toisen kierroksen avausosassa islantilaisen KR:n tulevana tiistaina Sonera-stadionilla. Klubi haki ottelutuntumaa tärkeään matsiin pelaamalla jäsentenvälisen harjoitusottelun torstaina. Peliaika oli 2 x 30 minuuttia ja ottelun tuomitsi Mikko Vuorela.

Ottelu päättyi "punaisten" 1-0-voittoon Juho Mäkelän iskiessä voittomaalin, kun Demba Savage oli ensin paukuttanut pallon yläputkeen. Harjoitusottelussa nähtiin myös Klubin tuorein hankinta eli keskikenttämies Mika Väyrynen. Hän muodosti "sinisten" keskikentän keskustan kaksikon yhdessä Rasmus Schüllerin kanssa.

Myös pitkään sivussa ollut Berat Sadik oli mukana. Kärkimiehistä vaihdossa aloitti Joel Pohjanpalo, joka tuli kentälle toiselle puoliajalle. Kauden komeetta loukkaantui jo parin minuutin pelin jälkeen ja jäi kentälle makaamaan. Fysioterapeutti Lasse Lagerblom hoiti jalkaa viitisen minuuttia, ja Pohjanpalo pystyi palaamaan kentälle.

- Jalkapöytään sattui uudelleen ja se oli tosi kipeä, Pohjanpalo kommentoi vasemman jalan vammaansa.

HJK:n vakiomiehistä olivat sivussa jalkaansa poteva Mathias Lindström ja Erfan Zeneli. Kentän laidalla juoksentelevassa toipilasryhmässä oli mukana myös Mikael Forssell.

HJK punainen–HJK sininen 1–0 (1–0)
20. Juho Mäkelä 1-0.
Kokoonpanot
Punainen (4–4–2): Wallén; Sorsa, Moren, Perovuo, Kansikas; Mannström, Lod, Okkonen, Savage; Sadik, Mäkelä.
Sininen (4–4–2): Sahlgren; Saksela, Lahti, Hakanpää, Sumusalo; Alho, Väyrynen, Schüller, Pahkasalo (31. Pohjanpalo); Ashraf, Pelvas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Kimi Räikköseltä tiukkaa puhetta baareissa käymisestä ja karaokesta – ”Että osaanko laulaa?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    8. 8

      Tällainen on tuleva kulttuuriministeri Sampo Terho: Ex-rauhanturvaaja, Led Zeppelin -fani ja pöytälaatikkokirjailija

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    5. 5

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    8. 8

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Kimi Räikköseltä tiukkaa puhetta baareissa käymisestä ja karaokesta – ”Että osaanko laulaa?”

    6. Näytä lisää